#2
Lähetetty Tiistaina, 2. Elokuuta 2005 klo 14:56:49
Hienoja kuvia. Me saimme taas naapuri-Siuntiossa todeta, että Inkoossa salamoi. Katselin keskiyöllä komeata salamointia, mutta eipäs taaskaan tullut meillepäin.
Oltiin yöllä pienellä chasella. Ensin mentiin vähän Inkoon ohi Helsinkiin päin, ja nähtiinkin salamoita matkalla. Kun tultiin perille niin salamointi oli jo loppunut, joten oltiin menossa kotiinpän. Nähtiin kuitenkin ihan horisontissa pari salamaa, joten päädettiin mennä perään Saloon päin. Nähtiin aika montakin salamoita, ja pysähdyttiin pari kertaa mutta todettiin että paikat oliva vähän liian huonot kuvaukseen, joten jatkettiin vielä vähän maktaa. Kappas vain, kun löydettiin hyvä kuvauspaikka ja mentiin autosta ulos, niin vielä leiskahti kunnon salama. Kun kamerat olivat valmiit niin salamointi loppuikin kokonaan (taas kerran). Katsottiin vielä parikymmentä minuuttia mutta eipä yhtäkään salamaa enää. Päätettiin taas kerran että mennään nyt sitten kotiinpäin, joten mentiin Inkoon päin. Vähän Karjaan jälkeen niin tuli ihan kunnolla kaatosadetta ja raketia, niin että vauhti oli n. 40-50km/h että näkisi jotain. Yhtäkkiä nähtiin salama, ja jyrinä kuultiin autoon sisään jopa. Ajeltiin sitten vielä pari kilometriä ja päästiin sateen eteen. Sielläpä sitten alkoi tapahtua. Kun mentiin autosta ulos niin ei kestänyt kauan kunnes nähtiin maasalama n. 150-300m päästä, ja jyrinä oli iha riittävästi. :D Ei kestänyt kun ehtä 30s sen jälkeen kuin nähtiin seuraava salama. Tuli vain semmoinen "sähköinen ääni", ("zzuuuuuuuiing") ja valo oli niin intessiivinen että ei nähnyt kunnolla sen jälkeen. Mutta ihme asia on se, että jyrinä ei kuultu ollenkaan, eli kysymys kuuluu, miten lähellä salamaa pitää olla ettei jyrinä kuulu ollenkaan? Päädettiin sitten aika nopeasti siirtya vielä pari kilometria turvaan, ja sieltä alettiin kuvamaan. Olipa varmaan kerran elämässä kokemus, koska tuskinpa pääsee lähemmäs salamaa, ilman että osuma tulee. Olipa pelottava kokemus, mutta hieno näytelmä.
#5
Lähetetty Torstaina, 4. Elokuuta 2005 klo 07:43:45
Ensi yöksi to-pe on taas tämän aamun kolmosen sääennusteen mukaan luvassa kunnon yöukkosia ja salamointia ainakin etelä ja keski-Suomeen. Joten viritellään siis kamerat ja toivotaan että niihin tulee jotain.
#6
Lähetetty Torstaina, 4. Elokuuta 2005 klo 11:38:24
Jaa..no se oiskin hienoo. Tampereella on aika erikoisen odottava ilma taasen. Ihmeen lämmintäkin vaikkei aurinkoakaan näy missään. Josko se yöksi kerää ukkosta....
**************** Kesä 2007 Surkein ukkoskesä ikänä =( Kesä 2008 Kuka niitä jaksaa laskee ku päälle ei oo tullu yksikään, aina menee kauempaa ohi. Jyrisee välillä
#8
Lähetetty Perjantaina, 5. Elokuuta 2005 klo 15:46:57
Harmissasi mukana eläen..sama tilanne mulla. Eikä tullut yöukkosiakaan tänne. Viikonlopulla voi jotain ehkä tapahtua sillä rintamalla saaps nährä!
**************** Kesä 2007 Surkein ukkoskesä ikänä =( Kesä 2008 Kuka niitä jaksaa laskee ku päälle ei oo tullu yksikään, aina menee kauempaa ohi. Jyrisee välillä
#9
Lähetetty Lauantaina, 6. Elokuuta 2005 klo 00:35:58
Kyllä pääsalama aina pitää pamahduksen. Toihan o sama ku luulis että jos o riittävän lähellä räjähtävää dynamiittipötköä niin siitä ei kuulu ääntä? Se minkä siellä olette nähneet on voinut olla kenties kehittyvä purkauskanava tai ns. esisalama. Siitä voisi olettaa kuuluvan jotain kevyempää sähköistä suhahdusta tms. mikäli purkauskanavaa ei kuitenkaan synny. Mutta jos purkauskanava syntyy niin sitä ei voi olla kuulematta. Mitä lähempänä, sitä kovempi paukku. Ja itse salamahan ei koskaan jyrise, se paukahtaa. Jyrinä johtuu siitä että se pamahdus kaikuu..ja jos salama on satoja metrejä pitkä pilvisalama tms. niin salaman toisesta päästä tuleva ääni saavuttaa kuulijan aiemmin/myöhemmin joten monensorttista ääniefektiä on tarjolla kauempaa kuultuna. Noh, oletan että tämän kaikki tietävät..
#10
Lähetetty Lauantaina, 6. Elokuuta 2005 klo 17:43:55
Lainaus: "tonskulus"

Ei kai esisalama ole yhtä valoisa kuin itse pääsalama? Tämä salama tai esisalama? jonka näimme oli paljon valoisampi kuin esim. maasalama jonka näimme n. 150-300m päässä. Eli mistähän voisi ola kyse? Joku viisaampi voisi varmaan selittää, koska ainakin mitä olen itse ymmärtänyt niin ei kai esisalama ole niin valoisa?
Olen Norjassa tällä hetkellä, ja lupasivat ukkosta tänne Bergeniin eilen ja päivä ennen sitä, mutta eipä tullut muuta kuin vettä kolme ensimmäiset päivät.
#11
Lähetetty Sunnuntaina, 7. Elokuuta 2005 klo 12:25:16
Tiedän vain sen tosiasian että sähköinen purkauskanava kuumentaa ilman sekunnin murto-osassa monituhat asteiseksi jolloin ilma äkisti laajenee aiheuttaen paineaallon ja paljon ääntä. Ehkä kyseessä oli sitten näköharha tai sitten se salama oli kauempana..tai ehkä pallosalama? Se on 100% varmaa että tavallinen maa/pilvisalama pitää KOVAN PAMAHDUKSEN!
#12
Lähetetty Sunnuntaina, 7. Elokuuta 2005 klo 22:10:49
Lainaus: "tonskulus"
Tiedän vain sen tosiasian että sähköinen purkauskanava kuumentaa ilman sekunnin murto-osassa monituhat asteiseksi jolloin ilma äkisti laajenee aiheuttaen paineaallon ja paljon ääntä. Ehkä kyseessä oli sitten näköharha tai sitten se salama oli kauempana..tai ehkä pallosalama? Se on 100% varmaa että tavallinen maa/pilvisalama pitää KOVAN PAMAHDUKSEN!
Sen kyllä uskon että pääsalama aina paukahtaa. Mutta mistään näköharhasta ei nyt sentään ole kysymys :) Oltiin kuitenkin neljä ihmistä mukana ja valo oli niin voimakas että ei nähnyt kunnolla sen jälkeen vähän aikaan. Oltiin kuitenkin aika lähellä voimalinjoja, että jos sitten niitä pitkin olisi tullut jotain? Tai sitten pallosalama? Kukaan meistä ei voitu paikantaa "salaman", koska valo oli heti niin voimakas, että ei nähnyt muuta kuin valkoista...
#13
Lähetetty Maanantaina, 8. Elokuuta 2005 klo 19:06:20
Yösalamat todellakin välkkyy niin kirkkaasti että näkö menee hetkeksi vaikka salama purkautuisi usean kilometrin päässä. Koin tämän tuossa n.viikko sitten..valtavan kirkkaita välähdyksiä, luulin aina että nyt iski kyllä lähelle mutta jyrinä kuului vasta monen sekunnin päästä. Olivat pilvisalamoita suurin osa.. Että näin. Silmä kun tottuu siihen pimeyteen niin se välähdys näyttää todella kirkkaalta. Oli kyllä todella näyttävän näköinen esitys
Tässäpä kuva tuosta ko. ukkosesta vielä kun se on tuolla kaukana tulossa tähän suuntaan n.klo 22:30. Rintama saapui päälle n. tunnin kuluttua tämän kuvan ottamisesta ja salamointia riitti pitkälle yli puolen yön. Sadetta tuli tulvimiseen asti