Luettu 1980 kertaa.
olavinto
Käyttäjän olavinto kuva

Viestejä: 24
Paikkakunta:
 Karkkila

Sivuston päivitys 21.01.2006

#1   Lähetetty Lauantaina, 21. Tammikuuta 2006 klo 22:23:51

Lupasin suurta päivitystä julkaistavaksi jo ennen vuodenvaihdetta, mutta suunnitelmiin tuli muutos koneeni emolevyn rikkouduttua ja aiheutettua reilun kuukauden käyttökatkoksen.

Päivityksen ensimmäinen vaihe alkaa nyt kuitenkin lopulta olla valmis ja sivuston käytön pitäisi sujua huomattavasti aiempaa miellyttävämmin mm. korjattujen virheiden ja lähes puolittuneen tiedostokoon johdosta.

Kaikki sivut rakennettu alusta asti uudelleen ja koodista poistettu kaikki tarpeeton ja samalla muutettu XHTML v1.0-standardinmukaiseksi, joten standardeja tukevilla selaimilla ei pitäisi olla ongelmia.

Myös CSS-tyylejä käytetään nyt koko sivuston ulkoasun luomiseen huomattavasti entistä laajemmin. Tämä helpottaa kattavien päivitysten tekoa ja parantaa yhteensopivuutta eri selainten kesken.

Lisäksi erinäisiä hyödyllisiä toimintoja on myös lisätty merkittävästi ja muutamia uudistuksia on vielä lähiaikoina tulossa.

Linkkialue on vielä keskeneräinen, mutta päätimme sivuston nyt kuitenkin päivittää, koska kaikki FLC:n kannalta "olennainen" on jo kunnossa. Linkkiosio on myös edennyt jonkin verran ja toivon löytäväni aikaa sen päivittämiseen parin viikon sisällä. Luvassa on todella huomattavasti uusia linkkejä nimenomaan sivuston aihepiiriin liittyen.

Foorumin teeman päivitys on siirtynyt myöhemmälle kevääseen. Teemasta oli jo yksi lähes valmis, mutta päätin sen hylätä ja keskittyä sivuston päivittämiseen. Koitan saada uuden teeman valmiiksi ennen varsinaisen ukkoskauden alkua, jotta päästään keskustelemaan niin sanotusti "tyylillä".

Toivotan nyt tämän päivityksen myötä myös omasta ja muun ylläpidon puolesta ukkosrikasta ja muutenkin mainiota vuotta 2006 ja kiitän vuodesta 2005!

Oskari Lavinto
» http://olavinto.net

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 20 vierasta.