juzzi
Käyttäjän juzzi kuva

Viestejä: 1054
Paikkakunta:
 Kuopio

18.7.2010 Rintamaukkosta

#1   Lähetetty Lauantaina, 17. Heinäkuuta 2010 klo 20:37:38

Huomenna ukkosriski koskee suurta osaa maata. Yli 15% mahdollisuus ukkoselle on Länsi-Lapissa, Pohjanmaalla, Lounais-Suomessa, Pirkanmaalla, Etelä-Suomessa, sekä Keski-Suomessa. 

Matalapaineen lämmin sektori sisältää jälleen hyvin kostean ilmamassan, johon kehittyy päivän mittaan kylmän rintaman tuuppaamana ukkoskuuroja. Kylmä rintama alkaa työntymään varhain aamulla lounais-rannikolle ja 21.00 illalla pintarintama on saavuttanut Kajaani - Helsinki linjan. Ukkosherkkä alue siirtyy lämpimän sektorin mukana päivän mittaan.

Syvä konvektio tulee ilmenemään pääsääntöisesti monisoluisina kuuroina. MCS saa tyydyttävät olosuhteet syntyä lähinnä riuskan syvän kerroksen väänteen ja rintaman konvergenssin myötä. Shear:in voimakkuus vaihtelee melko paljon eri hetkinä päivästä ja vieläpä eri alueilla, joten konvektion tulevaa järjestäytymistä on vaikea kuvailla. Saapa supersolukin erittäin marginaaliset mahdollisuudet syntyä, jos vain kerkeää kehittymään sillä pienellä hetkellä, kun tarvittavat parametrit ovat yhtä aikaa kohdillaan.

Ukkoset tulevat olemaan luonteeltaan hyvin "kosteita" ja mahdollisesti puuskaisia. Salamointi voi jäädä vaisun puoleiseksi pohjois-osissa riskialuetta, kun taas etelässä voi kipinöinti olla ajottain hyvinkin voimakasta. Vaaraa-aiheuttavana elementtinä voisi nimetä syöksyvirtaukset. Voimakkaita ne tuskin tulevat olemaan muualla kuin aamulla Lounais-Suomessa, jolloin väännettä on nohevammin troposfäärissä yhdessä epävakauden kanssa.

Taajamatulvat voivat olla haitaksi asti aina Jyväskylän korkeuksilta etelään päin mentäessä.

MCS tapauksessa riskitasot luonollisesti kasvavat.

Tilanteeseen suurin liittyvä epävarmuus koskee melko kapeaa lämmintä sektoria, joka on siis huomenna syvän konvektion syntyalusta. Sektori "täyttyy" herkästi valtoimenaan taivaalle ryöpsähtävistä kuuropilvistä, syöden kaikki mehut troposfääristä. Tästä seuraava pilvisyys estää vielä aurinkoa elvyttämästä rajakerrosta. Mahdollisesti syntyvää mesokorkeaa kompensoi kuitenkin rintaman tuuppaus. Osalla riskialuetta tämä "kauhu skenaario" voi toteutua, mutta toisilla on parempi tuuri.

Huomisen show voi päättyä jääden lähinnä Lounais-Suomen murinoihin, kun taas toisena ääripäänä saamme MCS:ssän, joka halkoo maamme poikki.

Huomenna ollaan taas viisaampia 8) 

Hyvä sää on makuasia Vinkkaa
- kuvia ja spottauskertomuksia kuvablogi.com/blog/20558/

qwertyui
Käyttäjän qwertyui kuva

Viestejä: 355
Paikkakunta:
 Kotka

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#2   Lähetetty Lauantaina, 17. Heinäkuuta 2010 klo 21:09:51

Kiitos sinulle Juzzi huomista koskevaa ukkosennustetta.Tulisipa vaan nyt sitten tännekin huomenna edes jonkinlainen ukkonen.Heinäkuu on kyllä ollut täällä vähäsateinen,vettä on vaan tähän mennessä tullut  kahtena päivänä.Alkaa nurmikot jo pihalla kellastumaan.

coolis
Käyttäjän coolis kuva

Viestejä: 884
Paikkakunta:
 Nokia

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#3   Lähetetty Lauantaina, 17. Heinäkuuta 2010 klo 21:50:11

Kiitos Juzzi !! Pirkanmaalle siis voi tulla jotain..Jälleen kerran FMI ei ennusta tänne ukkosta, mutta Foreca kyllä. Hämmentävän usein menee ristiin näillä ennustukset. En ymmärrä..

****************
 

CoolJani
Käyttäjän CoolJani kuva

Viestejä: 10
Paikkakunta:
 Kuopio

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#4   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 07:07:03

Kuopios näyttäs Forecan mukaaa oleva Yöukkosta. Heittäny 00:00 JA 03:00 ovat laittaneet ukkosta

Pete
Valvoja

Käyttäjän Pete kuva

Viestejä: 1092
Paikkakunta:
 Espoo;Niipperi

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#5   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 08:36:00

Huutonen ennusti aamuksi mahdollisesti voimakkaitakin ukkosia länsirannikolle.

Tilanne eteni kuitenkin niin että tuo pohjois-etelä -suuntainen sadenauha katkesi yön tunteina Ahvenanmaan kohdalta. Nauhan pohjoisosa jatkoi kohti pohjoista ja eteläosa liikkui itään Viroon. Tällä hetkellä Suomessa ei ole kuin muutama repaleinen tihkupilvi. Myöhemmin päivällä sateita saataneen lähinnä Pohjanmaalla ja Lapissa. 

Cape-arvot jäävät suurelta osin Baltian puolelle, jossa on mahdollisuus tänään kovinkiin ukkosiin. Myös supersolujen mahdollisuus on korostunut. Suomessa ukkoset taitavat jäädä tältä erää suurimmaksi osaksi haaveilun puolelle. Parhaat mahdollisuudet taitavat olla Tornionjokilaaksossa ja Suomenlahdella. 

 

juzzi
Käyttäjän juzzi kuva

Viestejä: 1054
Paikkakunta:
 Kuopio

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#6   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 09:30:30
Pete kirjoitti:

Tilanne eteni kuitenkin niin että tuo pohjois-etelä -suuntainen sadenauha katkesi yön tunteina Ahvenanmaan kohdalta. Nauhan pohjoisosa jatkoi kohti pohjoista ja eteläosa liikkui itään Viroon. Tällä hetkellä Suomessa ei ole kuin muutama repaleinen tihkupilvi. Myöhemmin päivällä sateita saataneen lähinnä Pohjanmaalla ja Lapissa. 

Cape-arvot jäävät suurelta osin Baltian puolelle, jossa on mahdollisuus tänään kovinkiin ukkosiin. Myös supersolujen mahdollisuus on korostunut. Suomessa ukkoset taitavat jäädä tältä erää suurimmaksi osaksi haaveilun puolelle. Parhaat mahdollisuudet taitavat olla Tornionjokilaaksossa ja Suomenlahdella. 

Aivan. Epävakaus jääkin eilen odotettua alhaisemmaksi, huomattavasti. Jos Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla pilvisyys rintaman edessä ei ole voimakasta, niin satunnainen ukkoskuuro voi päästä syntymään. Samoin Keski- Suomessa. varsinainen riski koskee kuitenkin Tornionjokilaaksoa ja Suomenlahtea.

Suurta osaa maata koskee "ukkosriskin riski" Näyttää kieltä

Seurataan tilannetta.

Hyvä sää on makuasia Vinkkaa
- kuvia ja spottauskertomuksia kuvablogi.com/blog/20558/

Jzl131
Käyttäjän Jzl131 kuva

Viestejä: 95
Paikkakunta:
 Heinola

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#7   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 10:40:04

Uhh.. Ei tulekkaan niin voimaksta rajuilmaa, kuin eilen luultiin. Vielähän on toinen siivu heinäkuuta käyttämättä ja elokuu vielä!

juzzi
Käyttäjän juzzi kuva

Viestejä: 1054
Paikkakunta:
 Kuopio

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#8   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 11:59:45

Tähän mennessä ainoat pulssittaiset kuuropilvet ovat syntyneet Suomenlahdelle, sekä Pohjanmaalle Kauhavan ja Seinäjoen seuduille. Ukkosta ei ole ilmennyt ainakaan mantereella.

Hyvä sää on makuasia Vinkkaa
- kuvia ja spottauskertomuksia kuvablogi.com/blog/20558/

Sunna
Käyttäjän Sunna kuva

Viestejä: 114
Paikkakunta:
 Joensuu

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#9   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 14:36:03

ilmotelkaahan heti jos pienintäkään elämää missään päin esiintyy Näyttää kieltä toivossa on hyvä elää..

kausi -09 jokunen kiva nähty ;p

kausi-10 pari ukkosta kohdalle osunut,joista Veera-myrskyn reunama antoi makeimmat salamat 8 vuoteeen Hymyilee

Elämässä on joitakin olennaisia asioita, ja vaikka kuinka paljon asioita, joilla ei ole mitään väliä.

Tbay
Käyttäjän Tbay kuva

Viestejä: 170
Paikkakunta:
 Ilmajoki

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#10   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 14:41:39

Ei mitään, ei edes vettä...aurinko alkaa taas paistelemaan, kova tuuli, lämpöä 25 astetta. Toki tuo auringon esiintulo herättää minimaalisen toiveen kuuropilvien synnystä...

qwertyui
Käyttäjän qwertyui kuva

Viestejä: 355
Paikkakunta:
 Kotka

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#11   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 15:17:53

Kotkaan on yöksi luvattu ainakin vesisadetta,toivottavasti sateen seassa myös sitten ukkostaisi.Mikään ei ole parempaa kuin kunnon yöukkonen.Mutta jos ukkosta ei tule,niin kyllä sadekin on erittäin tervetullut asia.Onkohan täällä minkäänlaisia mahdollisuuksia yöukkoselle.Jos Juzzi voisi tähän vastata kun ehtii.

juzzi
Käyttäjän juzzi kuva

Viestejä: 1054
Paikkakunta:
 Kuopio

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#12   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 15:24:50

Noniin, saadaanhan sitä jotain. Tampereen Pohjois-puolella näyttäisi olevan muutamia pulssikuuroja, joista osa on ainakin hetken hyvin todennäköisesti ukkostanut. Uusia kehittyy hiljakseen vanhojen rinnalle. Myös Pohjanmaalla Kalajoen tietämillä on voimakkaampaa kuuropilveä.

Ja mitä, mitä. Perämerelle muodotui hetkessä MCS! Kuuronauhaan liittyviin navakoihin puuskiin sekä räväkkään veden tuloon aihetta varautua. Rintama on melko voimakkaan oloinen ja voimistuu koko ajan, mutta salamointi tulee olemaan niukasta epävakudesta johtuen suhteellisen heikkoa. MCS liikkuu lähes pituussuunnassaan saavuttaen kohta Kemin.

Hyvä sää on makuasia Vinkkaa
- kuvia ja spottauskertomuksia kuvablogi.com/blog/20558/

juzzi
Käyttäjän juzzi kuva

Viestejä: 1054
Paikkakunta:
 Kuopio

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#13   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 15:39:55
qwertyui kirjoitti:

Kotkaan on yöksi luvattu ainakin vesisadetta,toivottavasti sateen seassa myös sitten ukkostaisi.

 

Tarkasti tähän vastaamiseen tarvittaisiin myös muutakin kuin pelkkää konvektiivisen sään taitamista. Ei ole tullut  perehdyttyä kuin pelkkiin ukkosiin Näyttää kieltä Mutta voin kyllä sanoa, että ukkonen ei olisi mahdottomuus. Kylmä rintama (johon siis tänään syntyy kaikki ukkoset) saavuttaa Kotkan tienoot vasta yöllä ja epävakautta on sen verran troposfäärissä, että se riittää sadekuuroihin. Rintaman konvergenssi on kuitekin tuuppaamassa pilviä lisäksi taivaalle, niin itse voisin kyllä elätellä pienen pieniä toiveita yöukkoseen. ainakin pariin paukkuun sateen seassa on mahdollisuus Cool

Tähänkin saadaan varmaan täysi varmuus illan mittaan kun nähdään, miten lämmin sektori käyttäytyy.

 

EDIT: Pirkanmaalla kuurot ovat voimistuneet ja mahdollisesti ukkostavat nytkin. Perämeren MCS saa hyvää kyytiä syvän kerroksen väkeviltä väänteiltä ja on jo aika häijyn näköinen tutkassa.

Hyvä sää on makuasia Vinkkaa
- kuvia ja spottauskertomuksia kuvablogi.com/blog/20558/

lettu1
Käyttäjän lettu1 kuva

Viestejä: 283
Paikkakunta:
 pyhtää

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#14   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 15:43:50
qwertyui kirjoitti:

Kotkaan on yöksi luvattu ainakin vesisadetta,toivottavasti sateen seassa myös sitten ukkostaisi.Mikään ei ole parempaa kuin kunnon yöukkonen.Mutta jos ukkosta ei tule,niin kyllä sadekin on erittäin tervetullut asia.Onkohan täällä minkäänlaisia mahdollisuuksia yöukkoselle.Jos Juzzi voisi tähän vastata kun ehtii.

Forecan sää oli ainakin heittänyt tikan Kotkaan tälle illalle, saas nährä miten käy... Hymyilee Olishan se hienoa, jos yöukkosta tulisi... Nauraa

s696.photobucket.com/albums/vv330/lettu1/

Ukkoset 2009: 5kpl, 2010: 10kpl, 2011: 25.5 kauden avaus!, 12.6, 21.6, 12.7, 23.7,24.7,28.7,9.8

Taake

Viestejä: 20
Paikkakunta:
 Kuopio

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#15   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 16:09:48

Forecan sääennusteessa tikka Kuopioon kello 18:00 ja 21:00. Mielenkiinnolla odotellaan mitä tapahtuu! Hymyilee

Mikko_-Procyon-
Käyttäjän Mikko_-Procyon- kuva

Viestejä: 129
Paikkakunta:
 Kuopio

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#16   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 17:08:13

Tutkan perusteella klo 18.00 ei tapahdu mitään ja hyvin epätodennäköistä on, että tapahtuisi myöskään 21.00. Siis Kuopiossa.

Sunna
Käyttäjän Sunna kuva

Viestejä: 114
Paikkakunta:
 Joensuu

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#17   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 17:36:27

hmm..veikkaan että klo 23 ollaan jo hitusen tätä viisaampia,että tuleeko mitään missään/minnekään..

kausi -09 jokunen kiva nähty ;p

kausi-10 pari ukkosta kohdalle osunut,joista Veera-myrskyn reunama antoi makeimmat salamat 8 vuoteeen Hymyilee

Elämässä on joitakin olennaisia asioita, ja vaikka kuinka paljon asioita, joilla ei ole mitään väliä.

Mikko_-Procyon-
Käyttäjän Mikko_-Procyon- kuva

Viestejä: 129
Paikkakunta:
 Kuopio

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#18   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 17:36:38

Nyt alkoi kuuropilviä muodostumaan Tervon tasalle.. vettä ehkä kohta ripsaisee, mutta ukkosesta en osaa sanoa vielä mitään.

qwertyui
Käyttäjän qwertyui kuva

Viestejä: 355
Paikkakunta:
 Kotka

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#19   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 17:53:04

Kiitos Juzzi ja Lettu1 vastauksesta.Täytyy nyt sitten vaan odotella,siis mahdollista yöukkosta.Sää Kotkassa tällä hetkellä,mittari näyttää  32 astetta lämmintä,ilmankosteus 86 prosenttia ja kastepiste on 21.5.Ja vaikka aurinko paistaa vielä,niin jonkin verran on pilviä taivaalla.Tuulee myös jonkin verran.

Taake

Viestejä: 20
Paikkakunta:
 Kuopio

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#20   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 18:04:30

Hetki sitten alkoi Kuopiossa vesisade. Ukkosta ei ole vielä kuulunut... Odotellaan...

jusky
Käyttäjän jusky kuva

Viestejä: 329
Paikkakunta:
 Janakkala (Tervakoski)

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#21   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 18:24:37

Melko reippaasti anto vettä hetki sitten, ukkosta ei seassa ollut. Virossa tällä hetkellä jonninmoista systeemiä, joskin Suomeen tuo ei taitane tuolta yltää.

Facebook: www.facebook.com/juha.kyostila

Ukkoset 2008 3kpl (päällä) lukuisia sivusta jytisijöitä.

Ukkoset 2009 1kpl

Ukkoset 2010 2kpl yöukkosia, muutamia sivusta jymisijöitä.

juzzi
Käyttäjän juzzi kuva

Viestejä: 1054
Paikkakunta:
 Kuopio

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#22   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 19:15:11

Tuo Tervon yllä syntynyt solu näytti puolen tunnin ajan hyvin supersolumaiselle. Koukkukaikuineen päivineen! Riuttalassa ei saatu kuin erittäin rankkaa sadetta pilven pyyhkäistyä ohitse ja nyt takaapäin katsottuna pilvessä on kentältäkin havainnointuna supersolumaisia piirteitä. (kännykkäkamera valmiiksi.. Näyttää kieltä) Koukkukaiku katosi tutkasta jonkun aikaa sitten.

Katsokaapas rapuilijat Kuopion Länsi-puolen solun kehitys historia.

TEDIT: Tuskin se kuitenkaan ihan oikea supersolu on, koska olishan sen nyt vähintään pitänyt jyristä ohimeneessään useamman kerran kuin yhden, mutta aika hälyyttävää kuitenkin.

Hyvä sää on makuasia Vinkkaa
- kuvia ja spottauskertomuksia kuvablogi.com/blog/20558/

sinppa

Viestejä: 59
Paikkakunta:
 Oulu

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#23   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 19:11:53

Paltamosta Ouluun mökiltä tuossa ajeltiin ja Muhoksen tällä puolella satuttiin sitten yksiin tuon tällä hetkellä itäpuolella olevan kuuronauhan kanssa. Aika hienon näköistä oli ja vettäkin ropautti niskaan oikein kunnolla. Salameita en kerinnyt näkemään, mutta vastahan tuo oli kunnolla alkamassa kehittymäänkin, ihan varmasti ukkosta luvassa tuolla idempänä.

Oulussa ei ollut näköjään satanut vettä juuri nimeksikään eli taisivat alkaa juuri satamaan nuo pilvet tuossa kun kohdalle sattuivat.

Edit. Limingan salamitutka tietää kertoa, että kyllähän tuolla kuuronauhan suunnassa paukkuu.

Ukkoset 2010:  9 (14.5. Oulu, 3.6. Oulu, 30.6. Oulu, 1.7. Oulu, 13.7. Oulu: Mieletön valoshow!, 14.7. Oulu, 4.8. Savukoski, 8.8. Oulu, 8./9.8. Oulu Yöukkonen, 14.8. Oulu)

Ukkoset 2011: 5

18.6.2011 Oulu, 1.7.2011 Oulu(Puolenkymmentä murahdusta), 10.7.2011 Savukoski, 11.7.2011 Oulu, 28.8.2011 Oulu

juzzi
Käyttäjän juzzi kuva

Viestejä: 1054
Paikkakunta:
 Kuopio

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#24   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 19:18:40

Nyt pulssi pyöräytti taas koukkukaiun. Kuopion bongarit kahtokeehan luoteessa olevaa mörköö ja näyttääkö supersolulle.

Hyvä sää on makuasia Vinkkaa
- kuvia ja spottauskertomuksia kuvablogi.com/blog/20558/

Taake

Viestejä: 20
Paikkakunta:
 Kuopio

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#25   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 19:36:45

Just taisin samaa katella, kun ajelin messualueen ja saaristokadun läpi hetki sitten. Jyrinää ei ainakaan vielä oo kuulunut.

lettu1
Käyttäjän lettu1 kuva

Viestejä: 283
Paikkakunta:
 pyhtää

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#26   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 20:08:29

Kohta sadealue saapuu Pyhtäälle, lämpötila tällä hetkellä 23.9 astetta ja taivas pilvessä, näyttipä se tossa merellä parit iskemätkin, mutta ei ole vielä ainakaan kuulunut mitään, mut tässä on yö aikaa seurailla töistä käsin, jos jonkinlaista toimintaa sattuis ilmaantumaan! Hymyilee

s696.photobucket.com/albums/vv330/lettu1/

Ukkoset 2009: 5kpl, 2010: 10kpl, 2011: 25.5 kauden avaus!, 12.6, 21.6, 12.7, 23.7,24.7,28.7,9.8

juzzi
Käyttäjän juzzi kuva

Viestejä: 1054
Paikkakunta:
 Kuopio

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#27   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 20:31:40

Tuo Kuopion "supersolu" kuolla kupsahti nyt, mutta Lapinlahden alle syntyi sentään uusi voimakas pulssi(tällä kertaa ei koukkukaikua Näyttää kieltä).

Oulun läänissä MCS vain yhä jatkaa voimakkaan DLS:ssän siivittämänä kohti Taivalkoskea ja Suomussalmea. Salamointakin on siis varmistettu tästä nauhasta nykyään. Kajaanin luonais-puolella on taas kehittynyt uusi monisoluinen kuuro.

Etelärannikolle tosiaan rantautui jotankin konvektiomössöä. Kaipa siellä missä sisäänvirtausalueet ovat voimissaan voi esiintyä myös ukkosta.

Yöukkosten tilanne jatkuu suoraan näin. Kuuropilviä liikkuu sateineen ja seassa voi tulla pari, kolme leiskausta kuten tähänkin mennessä. Konvektio kuitenkin luonnollisesti laantuu yötä myöten, mutta kaipa myöhään aamuyöllekin säilyy jokunen kuuron poikanen. Muistetaan kuitenkin, että kaikki mahdolliset ukkoset liittyvät lännestä itään liikkuvaan kylmään rintamaan, joka on ohittanut jo kutakuinkin Kajaani - Turku linjan.

Etelässä vaikuttaa kuitenkin myös Baltiasta tuleva sadealue, johon voi liittyä ukkosta.

Seurataan tilannetta Vinkkaa

Hyvä sää on makuasia Vinkkaa
- kuvia ja spottauskertomuksia kuvablogi.com/blog/20558/

qwertyui
Käyttäjän qwertyui kuva

Viestejä: 355
Paikkakunta:
 Kotka

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#28   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 20:47:39

Kotkassa on nyt myös mennyt taivas kokonaan pilveen,lämintä on 28 astetta.Ja näkisittepä miltä taivas näyttää meren päällä,on todella tumma taivas.On kyllä ihme jos kohta ei ala jotain tapahtumaan,mutta odotellaan.

qwertyui
Käyttäjän qwertyui kuva

Viestejä: 355
Paikkakunta:
 Kotka

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#29   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 21:21:32

No niin,nyt alkoi sitten Kotkassa vesisade.Vielä ei ukkoseen liittyviä havaintoja.Ei jyrinää eikä salamointia,ainakaan toistaiseksi.Vettä tulee kyllä ihan reippaasti,hanat aukesivat kunnolla.

Leena
Käyttäjän Leena kuva

Viestejä: 122
Paikkakunta:
 Luopioinen, Pälkäne

Finland

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#30   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 21:31:23

Tultiin just Kotkasta kotiin. Ei siellä saatu sen paremmin sadetta kuin ukkostakaan. Täällä kotonurkilla jotain on tapahtumassa, kun taivas on saanut punertavan sävyn. Odotellaan huomista.

juzzi
Käyttäjän juzzi kuva

Viestejä: 1054
Paikkakunta:
 Kuopio

Vs: 18.7.2010 Rintamaukkosta

#31   Lähetetty Sunnuntaina, 18. Heinäkuuta 2010 klo 21:47:55

Jahas. Oulun läänin, tai ehkä jo pikemminkin Kainuun MCS jatkaa vain taivaltaan. Tosin se on jo huomattavasti heikentynyt ja kohta  systeemi menettää kuuronauha-muotonsa. Tässä nähdään mihin voimakas shear pystyy  yhdessä rintaman konvergenssin kanssa: MCS on säilyi elossa  6,5h!!

Kajaanin Pohjois-puolitse pyyhkii voimakasta kaikua antava kuuro. Uusia kuuroja tuskin syntyy muualle kuin korkeintaan itään. Baltiasta saapunut sadealue ei näyttäisi enää Suomen puolella omaavan potentiaalia ukkosille.

Hmmm... Kai se tämä päivä tässä oli. Nyt joutaa nukkumaan Cool zzZzZZzZZzzzZzzz......

Hyvä sää on makuasia Vinkkaa
- kuvia ja spottauskertomuksia kuvablogi.com/blog/20558/