Luettu 1034 kertaa.
Marjis
Käyttäjän Marjis kuva

Viestejä: 29
Paikkakunta:
 Lahti

Kertomusta joukkochasesta 29.07.2010

#1   Lähetetty Perjantaina, 30. Heinäkuuta 2010 klo 10:18:23

Hei,

Eilen sitten koitti eteläisen Suomen bongareilla varmaan kesän ennakkokohkatuin päivä. Tähän asti setit olivatkin menneet lähinnä vain länteen tai ylös poroille. Odotukset olivat jo päivällä korkealla ennusteita tutkiessa ja myrskybongarien irc-kanavalla (#myrskybongarit @irc.shadowfire.org) alkoi armoton kuhina, että kuka suuntaa minnekin ja kelle autottomalle järjestyy kyyti mistäkin. Näppis kävi kuumana ja puhelimet pirisivät.

Allekirjoittanut lähti Lahdesta melkein suoraan töistä yhdessä erään kaverin kanssa kohti Riihimäkeä, jonne sitten matkalla sovittiin erään ison ketjun liikenneasemalle Helsingistä tulevan kolmehenkisen seurueen kanssa treffit. Hetken aikaa ihmeteltiin siinä jäätelöä syödessä, että mitäs nyt ja minne pitäis mennä. Konsultoitiin seurueen meteorologia joka kirjaimellisesti rapsutti ohimoaan pähkäillessään. Huudeltiin irc-kanavalla taas, että ketä on liikenteessä ja päädyttiin sopimaan Orkon ja hänen mukanaan olleen jyväskyläläisen bongarin kanssa miitinkiä Sääksmäellä legendaarisella Viidennumerolla. Siellä olikin melkoinen porukka lopulta kasassa kun myös Tom_E liittyi seuraan. Ja kas, päivän ekat salamatkin. Riihimäen suunnasta lähestyi pieni solu, joka ilahdutti meitä ainakin yhdellä maapaukulla läväyttäessään maihin jossain Hämeenlinnan suunnalla. ”Hurjan” 6,6 m/s puuskan sain mitattua Eoleen. Istuttiin rannassa, kuvattiin pilviä ja mietittiin, että onkohan tässä nyt tosissaan ainekset oikein megabustolaan. No, isossa porukassa sekin on hauskempaa. Nauraa

Mereltä alkoikin sitten iltaa kohti nousta tummaa hässäkkää kohti rannikkoa ja tehtiin ratkaisu lähteä ajamaan taas kohti Riihimäkeä. Tehtiin ircin kautta toimintasuunnitelmaa kun ajeltiin neljän auton letkassa kohti etelää. Suunnitelmat muuttuivat monta kertaa matkan aikana ja vaihteeksi sillä eräällä liikenneasemalla Riihimäellä pidettiin tankkausten lomassa ja mammatuspilviä ihaillen aivoriiheä, että mihis nyt. Päätettin lähteä etsimään peltoaukeaa jostain lähistöltä. Sellaiseksi osoittautui sitten Hyvinkään Kytäjä. Nopea päätös, että kuka lähtee vetämään letkaa ja vauhdilla taas tien päälle. Kytäjällä sitten melkein ensimmäisellä sopivalla peltoaukealla tien varteen parkkiin ja katselemaan komean näköisiä pilviä, joista osa kuivui kokoon ja osa jatkoi kasvuaan hurjaa vauhtia. Paikallisiakin(?) tuntui kiinnostavan meidän touhut. Eräskin auto meni neljä kertaa ohitse ja toinen ainakin kaksi kertaa. Melkoinen ralli kävi siis tiellä.

Taas piti tien päällä tehdä pikaisia päätöksiä, että lähdetäänkö länteen vai ei. No, päätettiin sitten lähteä ja pienen mutkan kautta päädyttiin suuntaamaan kohti Forssaa. Tämä alue Hämeestä onkin kivaa seutua myrskybongareille, pelkkää loputonta puuränniä. Mikä toki olikin tiedossa jo ennakkoon. Eikun selaamaan karttoja, että mistä löytyisi järvenranta tai peltoaukea ja mahdollinen kuvauspaikka. Salamat räimivät maihin meidän länsipuolella, vyörypilvi puski kohisten eteenpäin ja irc-kanavalla kiroiltiin suurinpiirtein että miten saisi kyllä tulla derecho ja vetää Hämeestä kaikki puut pois. Kymppitiellä sitten vedettiin levähdysalueelle parkkiin, mutta sieltä tulikin sitten lähes suuren maailman tyylinen lentävä lähtö kun Tom totesi, että ”mennään”. Meidän seurue lähti melkein renkaat ulvoen  vetämään letkaa kohti Forssaa ja siellä sitten ensimmäiselle peltoaukealle Teurossa lähellä Lautaporrasta. Matkalla osuttiin melkoiseen puuskaan kun puut kävi lähes 45 asteen kulmassa ja pieniä oksia ties minkä rojun saattelemana lensi tielle. Onneksi ei saatu mitään vahinkoa eikä siinä kohtaa riittänyt voimakkuus niittämään metsää.

Löydettiin sitten se peltoaukea ja taas oli autoa letkassa parkissa tien vieressä paikallisten ihmetykseksi. Menipä yksi paloautokin ohitse, mutta ei ollut hälytysajossa sillä hetkellä. Komea olikin pilvi! Erittäin laajaa pyörimistä oli havaittavissa vyörypilven takana pilvenpohjassa ja todella dramaattisen näköisen pilvenreunan muodosti siitäkin näkökulmasta. Salamat räimivät hyvää tahtia. Ihmeteltiin vain, että miten ei kuulu ääntä. Nähtävästi sijoituttiin tuuleen nähden siten, ettei ääni kantanut meille asti kuin aivan satunnaisesti. Kuvattiin siinä sitten aikamme kuka enemmän tai vähemmän onnistuen ja hauskaa oli.

Yksi porukasta kuvasi allekirjoittaneen ja Orkon keskustelusta videopätkän, josta uhattiin tehdä jaoston virallinen mainos.
M: ”Tuli sentään vihdoin keliä muuallekin kuin Pirkanmaalle ja Pohjanmaalle”
O: ”Lahdessahan ukkostaa aina”
M: ”No eikä ukkosta, ite olet saanut tällä viikolla joka päivä kesän parhaan ukkosen”
O: ”Höpö höpö, eilenkään ei ollut päivällä mitään. Yhden salaman näin. Ja olihan siellä Lahdessa se Nastolan trombikin”
M: ”Ensinnäkin Nastola ei ole Lahdessa ja toisekseen siellä mitään trombia ollut”
O: ”No olihan!”
M ”No eipäs ollu!”
K: ”Tästä tuli muuten hieno video!”

Reissun erikoisinkin (ja varmaan toiseksi vaarallisin…) juttu tuli havaittua siellä Forssassa. Kuvattiin luoteeseen puskevaa pilveä ja oltiin toki suunnattu kuvauskalustokin siihen suuntaan. Käännyin puhumaan parille ihmiselle, jotka seisoivat melkein takanani. Ja kas, salama löi maihin meidän takana, hyvin kauaksi varsinaisesta ukkostavasta solusta. Mihinkähän mahtoi läväyttää. Nätisti löi maihin ja tosiaan suunnalle, että eipä oikeastaan siellä päinkään ukkostanut. Tässä olikin nyt sitten ihan näköhavaintona sellainen vaarallinen kauas pilven huipusta lyövä positiivinen maasalama. Näistä niitä pahimpia vahinkoja ihmisille tuntuu tulevan kun tuollaista ei niin vaan osaa varoa. Etenkin jos varsinainen ukkossolu on jonkin maastokohteen takana piilossa.

Aikamme kuvattuamme porukka päätti hajaantua kukin kohti kotia. Allekirjoittaneen autoseurueelle osui vielä reissun vaarallisin osuus kohdalle kotimatkalla ja meinasi tulla rysähtävä pysäys kymppitieltä melkein heti Lopen suuntaan käännyttyämme. Hirvi juoksi eteen tien vasemmalta puolelta ja päätti sitten siirtyä toiselle puolelle tietä just meidän kohdalta. Onneksi kuljettaja oli valppaana ja selvittiin rajulla jarrutuksella ja käsien tärinällä. Piti vielä Riihimäellä pysähtyä kolmannen kerran samassa paikassa hakemaan hermoja rauhoittava teekupillinen mukaan. Sydän hakkasi varmaan viittäsataa vielä hyvän matkaa.

Lahtea lähestyttäessä kuultiin irc-kanavan kautta, että sinne näkyy kaakosta kalevantulia. Poikettiin Metsäkankaan kautta vielä katselemassa Salpausselän päältä kun idempänä rätki. Komea olikin valoshow ja tuli havaintoa vielä kalevantulista ja elosalamoista. Väsymys alkoi kuitenkin painaa jo sen verran, että allekirjoittanut piti käydä heittämässä kotiin, että pysyy perjantain edes melkein hereillä töissä.

Hieno oli reissu ja paljon jäi sitten lopulta käteen. Hymyilee Mukavaa seuraa, naurunremakoita, huonoa läppää, satsi valokuvia, havaintoina ainakin mammatuspilvet, vyörypilvi, alapilvimassan pyöriminen, kova salamointi, kalevantulet ja elosalamat. Kuvia laitan verkkoon kunhan (illalla?) saan ne kamerasta. Corepunch jäi tällä(kin) kertaa tekemättä, mikä oli kyllä tuolla kelissä paras vaihtoehto. Säilyi sitten seurueen erään kaverin tarkoin valjeltu bemarikin lommoitta... Vinkkaa Sen verran kovaa puuskaa pukkasi ja puuta kaatoi tuo Forssan ylikin puskenut MCS(?), että ei ollut mitään asiaa suoraan alle kun halusi pysyä turvallisilla vesillä.

Laittakaahan muutkin eiliseltä kertomuksia, kuvia ja havaintoja näytille. Hymyilee Erityisen paljon kiinnostaa yöllinen itä- ja keski-Suomen yli pyyhkäissyt mahdollinen derecho. Kyllähän tästä kohkattiinkin, että saataiskohan Unto II. Vai olisikohan tämä sitten Olavi tai Asta?

Ircnet: MarjisW
Shadowfire: Marjis

Loki
Käyttäjän Loki kuva

Viestejä: 68
Paikkakunta:
 Lahti

Finland

Vs: Kertomusta joukkochasesta 29.07.2010

#2   Lähetetty Perjantaina, 30. Heinäkuuta 2010 klo 11:10:34

Hah, seisoitteko siinä Männistönrinteen mutkassa joskus yhden aikoihin yöllä Lahdessa? Me oltiin siellä pöpelikössä ja lähdettiin siirtymään siihen mutkaan just, kun te olitte tekemässä jo lähtöä. Huomattiin vaan, että jotkut muutkin oli katsomassa.

Marjis
Käyttäjän Marjis kuva

Viestejä: 29
Paikkakunta:
 Lahti

Vs: Kertomusta joukkochasesta 29.07.2010

#3   Lähetetty Perjantaina, 30. Heinäkuuta 2010 klo 11:54:44

Kyllä, just siinä oltiin yhden maissa. Hetken aikaa siinä tosiaan seisoskeltiin katselemassa. Hymyilee

Ircnet: MarjisW
Shadowfire: Marjis

Loki
Käyttäjän Loki kuva

Viestejä: 68
Paikkakunta:
 Lahti

Finland

Vs: Kertomusta joukkochasesta 29.07.2010

#4   Lähetetty Perjantaina, 30. Heinäkuuta 2010 klo 12:03:17

Siinä on kyllä tosi hyvä paikka katsoa. Ostettiin asunto just hyvästä paikasta, ei tartte kävellä kuin 200m niin näkyy melkein koko Lahti ja taivaanrantaa pitkälle. Kelpaa katella ukkosia.

Marjis
Käyttäjän Marjis kuva

Viestejä: 29
Paikkakunta:
 Lahti

Vs: Kertomusta joukkochasesta 29.07.2010

#5   Lähetetty Perjantaina, 30. Heinäkuuta 2010 klo 17:39:12

Ja tässä kuvasaaliini reissusta:

http://marjis.kuvat.fi/kuvat/Myrskybongaus+2010/Kimppachase+29.07.2010/

Ircnet: MarjisW
Shadowfire: Marjis

Orko
Käyttäjän Orko kuva

Viestejä: 253
Paikkakunta:
 Ylöjärvi

Finland

Vs: Kertomusta joukkochasesta 29.07.2010

#6   Lähetetty Perjantaina, 30. Heinäkuuta 2010 klo 21:22:08

Omia kuvia ja video: http://orko.galleria.fi/kuvat/Ukkoset%2C%20pilvet%2C%20myrskyt..../2010/Hein%E4kuu/29.7/

Harmittavasti videokameran autofocus hakee liikaa hämärässä ja olisi pitänyt käyttää kunnolla manualfocusta. Täytyy opetella lisää Hymyilee

Hienoin näkymä jäi tosiaan puurännien taakse. Vyörypilvi kurkkasi aina hetkeksi näkyviin metsästä ja nosti entisestään ärsytystä peltojen puuttumisesta. Flanking line-tyyppisen pilven alla kova puuska heilautti autoakin kunnolla ja puutkin taipuivat mukavasti. Salamoinnin välke oli aktiivista, vaikka vähän kaukaa jouduimme kuvausta yrittämään.

Joka tapauksessa tämä kesä on tarjonnut muutaman positiivisen ukkospäivän, jonka ansiosta kesä jää paremmin mieliin kuin edelliset 0-kesät...

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 9 vierasta.