Luettu 2571 kertaa.
keinone
Käyttäjän keinone kuva

Viestejä: 344
Paikkakunta:
 Tampere

Finland

3.7.2008

Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 00:24:07

Suomi kuuluu nyt parin päivän ajan helleilmamassan alueeseen. Keskiviikkona mitattiin itärajalla lähes hellelukemia ja fmi:n paikkakunnista Joensuun lentoasemalla päästiin lähimmäksi hellerajaa lämpötilan kivutessa +25,0 asteeseen.

Nyt torstaina hellelukemia saatetaan taas hätyytellä tuolla itärajalla, Keski-Suomessa ja Oulun läänissä, jos aurinko pääsee kunnolla paistamaan. Tuo okluusiorintama, joka juuri keskiviikkona pyyhälsi Suomen itäosiin lännestä, on nyt kiertymässä takaisin kohti etelää. Rintaman pohjoispuolella aurinko pääsee parhaiten paistamaan ja hellelukemia hätyytellään. Rintaman kohdalla, jos pilvisyys ei ole riesana, syvä konvektio käynnistyy MLCAPE:n ollessa 100...600 J/kg ja LI 0...-2.5 K. Pintarintaman läheisyydessä myös alatroposfäärin kosteus on mukava. Kuurosolujen elinikää pidentää nyt suotuisa tuuliprofiili maan eteläosissa. Syvän kerroksen shear yli 10 m/s ja näin myös järjestäytynyt konvektio on mahdollista maan eteläosissa (Pirkanmaalta lähtien etelään).

Rintama saavuttaa keskisen Suomen jo puolenpäivän aikoihin ja aivan eteläisen Suomen iltapäivällä. Eli soluja alkaa kehittyä (jos ei pilvisyyttä runsaasti) Keski-Suomessa aamulla ja aamupäivällä ja sitten soluja kehittyy pitkin päivää aina vaan etelämmäksi. Ukkosriski suurin etelärannikon tuntumassa, koska siellä parhaat MLCAPE:n ja LI:n arvot. Ja siis soluja kehittyy myös aivan Länsi- ja Itä-Suomessakin.

s207.photobucket.com/albums/bb26/keinone/FLC/

Taas tutut samat värit eli vihreällä alueella ukkosen tod. näk. 10-30%, oranssilla 30-50% ja punaisella >50%.

-Tampere- Ukkoset 2008 : 10 kpl  (8.6.), (9.6.), (10.6.), (17.6.), (21.6.), (22.6.), (11.7.), (17.7.), (18.7.), (20.8.)  .
Hellepäivät 2008 (Tampere-Pirkkalan lentoasema) : touko 0 kesä 3 heinä 3 elo 0 syys 0*  .

kamapoju

Viestejä: 33
Paikkakunta:
 Kerava

Vs: 3.7.2008

#1   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 00:38:37

Näin Keravalaisena Keinosen ennuste, lupailee torstaille otollisia hetkiä.

antero
Käyttäjän antero kuva

Viestejä: 70
Paikkakunta:
 Espoo

Finland

Vs: 3.7.2008

#2   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 00:54:04

etelässä näyttäis olevan jotain toimintaa jo nyt. tutkassa rukseja ja espoossakin taivas vetää tummaan pilveen. yöukkonen ei ois kyllä yhtään paha Nauraa

2008 - 1.8 eka kunnon ukkonen

antero
Käyttäjän antero kuva

Viestejä: 70
Paikkakunta:
 Espoo

Finland

Vs: 3.7.2008

#3   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 01:01:22

jo välkkyy! meinasin pudota tuolilta kun koko huone valaistu xD

2008 - 1.8 eka kunnon ukkonen

Lightning Detector
Käyttäjän Lightning Detector kuva

Viestejä: 266
Paikkakunta:
 Espoo, olari

Finland

Vs: 3.7.2008

#4   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 04:04:54

Olin äskettin Helsingissä enkä päässyt seuraamaan ukkosta sen jyllätessä päällä:(. Taksissa takaisin tullessa huomasin kuitenkin vielä meren päällä välähdyksen. Heti Espooseen kotiin päästyäni suuntasin pyörän kohti näköalapaikkaa. Reissu osottautui onnistuneeksi sillä bongasin useita maa(meri)paukkuja ja pilvisalamoita. Muutama jyrähdyskin kuului.Nauraa

(17/07)--->(12/08)
KUVAT: http://kuvablogi.com/blog/7883/
http://www.youtube.com/watch?v=N1hHo33IndA

Pasi
Käyttäjän Pasi kuva

Viestejä: 227
Paikkakunta:
 Rajamäki

Finland

Vs: 3.7.2008

#5   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 04:56:00

Heips..

Tein yöllä mielenkiintoisen havainnon.

Seurasin TATTIA  taivaalla. Siis tatin muotoista pilveä. Se oli kuin "T" kirjain,siinä oli hattu ja alla aika paksu juova. Tatin yläpuolella oli muutamia ohuita juovia..jotain virtaushommia? emt..

Mikä parasta,se syntyi erittäin pienestä pilven riekaleesta ja seurasin sen kehitystä vajaa 30min. Siinä huomasi kuinka pilvi syntyy,elää ja lopuksi kuolee,kuten nyt kävi. Aivan uskomattoman hienon näköistä.

Harmi vain ettei ollut kameraa matkassa..siitä olisi saanut otettua hienon kuvasarjan. Tietämätön

Sadetta ei tullut Klaukkalassa koko yönä,enkä havainnut ukkosia ollenkaan. Pilvet lupailivat toimintaa,mutta toisin kävi.

Ukkosia v.2008: 6kpl Joista yöukkosia 1kpl

 

Jupi
Käyttäjän Jupi kuva

Viestejä: 35
Paikkakunta:
 Imatra

Finland

Vs: 3.7.2008

#6   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 05:26:46

Täällä jyrähti kerran puoli 1 aikaan yöllä mutta siintä ei mitään tullut sen enempää.. Mutta nyt täällä on tullu jostai 4 asti  lähes kokoajan ihan kaatamalla vettä! Satoi todella isoja vesipisaroita ihankun ukkonen olisi ollut aivan päällä oli se sade niin kovaa. Vähän siinä seassa ukkonenkin jyrähteli kauempana yhden salamankin näin.. Hymyilee mutta olisi nyt voinut enemmän sitä ukkostakin tulla eikä pelkkää kaatosadetta Nauraa. Nytten sade on jo hiljentynyt eikä jyrinääkään enään kuulu.

Quna
Käyttäjän Quna kuva

Viestejä: 185
Paikkakunta:
 Espoo/Förby

Vs: 3.7.2008

#7   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 06:23:22

Eilen olin ihan väsy ja poikki ja nukuin yön sikeästi kuin pikku possu. Illalla ennen nukkumaan menoa seurailin kuinka pohjoisesta alkoi valumaan etelää kohti soluja, mutta niin kaukana olivat että päätin mennä nukkumaan. Varmuuden vuoksi jätin makkarin partsin oven auki, jos vaikka joku solu innostuisi jylläämmään. Olisihan tosiaan tänne Pohjois-Espooseenkin saattanut nuo meren päällä välkkyneet salamat näkyä, mutta minkäänlaiseen jyrinään tai välähtelyyn en herännyt.

Toivottavasti tänään sitten olisi jotain actionia tulossa. Iltapäivän capet ja li:t ainakin antavat ymmärtää että mahdollisuuksia on... Hymyilee Eli duunista pääsyä odotellen.........

Ukkosia 2008:  7kpl
Ukkosia 2007: 12kpl
IRC:Desdemone

minni-77
Käyttäjän minni-77 kuva

Viestejä: 360
Paikkakunta:
 Helsinki/Vuosaari

Vs: 3.7.2008

#8   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 06:39:58

No voi p.....!! Oonko siis missannut yölliset välkkeet Surullinen

Vaikka olis kaukaa menneetkin niin olishan se kiva ollu välkettä katella, no toivotaan että tänään iltapäivällä jotain tapahtuu =D Olis jo aikakin... Mut nyt duuniin....

Ukkoskauden avaus 4.5.2008 =D,  kesän 2008 ukkossaldo 6 kpl + 28.8.2008 välkettä yöllä merellä
IRC-Galleria nick: BadAttitude

Turis
Käyttäjän Turis kuva

Viestejä: 403
Paikkakunta:
 Anjalankoski

Finland

Vs: 3.7.2008

#9   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 09:12:11

Olen kyl nukkunu yön niin sikeesti et mie en oo kuullu enkä nähny mitään ,jos mitään on edes ollu. Nukkumaan mennessä oli taivas kyl sen näkönen et olis voinu välkkyäkkin.

Ja nyt aamu ontasasen harmaa ja  tihkusateinen.

Ukkosia -08  5kpl(2 yöukkosta)

keinone
Käyttäjän keinone kuva

Viestejä: 344
Paikkakunta:
 Tampere

Finland

Vs: 3.7.2008

#10   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 09:46:52

Tampereella on aamu valjennut melkein selkeänä pilvisyyden ollessa nyt 0/8. Lämpötila on vasta +14 C. Mutta eiköhän tästä silti lämmin päivä tule välillä 20...25 C. Ja ukkoskuuroihinkin on mahdollisuus... Vinkkaa

EDIT klo 9.35 : Tuoreimman GFS-ajon mukaan paksun kerroksen tuulenväänne on yli 20 m/s iltapäivällä etelärannikolla ja kaakon kulmalla. Eli tässä on todennäköisyys vaaraa aiheuttavaan konvektioon n. 10-40%, jos ei pilvipeite vain häiritse.

-Tampere- Ukkoset 2008 : 10 kpl  (8.6.), (9.6.), (10.6.), (17.6.), (21.6.), (22.6.), (11.7.), (17.7.), (18.7.), (20.8.)  .
Hellepäivät 2008 (Tampere-Pirkkalan lentoasema) : touko 0 kesä 3 heinä 3 elo 0 syys 0*  .

Kesasade
Käyttäjän Kesasade kuva

Viestejä: 143
Paikkakunta:
 Valkeakoski

Finland

Vs: 3.7.2008

#11   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 09:35:43

Lämpötila 18 astetta. Taivas tuttuun tapaan harmaa. Se ero tässä on nyt muutamaan aikaisempaan aamuun, ettei tuo pilvimassa ole ihan tasaisen harmaata, vaan tummempia läikkiäkin näkee.

Aurinkoisia hymyjä kaikille!

Kesän 2008 ukkoset: kauden avaus 9.6., 10.6., 16.6. (pieni sievä), 17.6., 20.6.,

susanna

Viestejä: 126

Vs: 3.7.2008

#12   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 09:38:29

Kurikassa aamulla oli pilvetön taivas, mutta nyt alkaa olla tasaisen harmaata joka puolella, tuuleskelee, mutta lämmin, n.18 C. Vähän tuollainen jännän oloinen ilma, linnutkaan ei paljoa lauleskele.

Ryderrr
Käyttäjän Ryderrr kuva

Viestejä: 21
Paikkakunta:
 Mäntsälä

Finland

Vs: 3.7.2008

#13   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 10:32:36

Ihme jos täällä tänään tapahtuu jotain. Taivas ihan harmaata mössöä, aurinkoa ei näy missään ja vettä ripottelee koko ajan. Ei hyvältä näytä, toivottavasti nyt päivän mittaan rupeaisi hieman selkenemään.

Nähdyt ukkoset 2008: 5 (9.6, 11.6, 21.6, 22.6, 27.6)

kuvablogi.com/blog/16264/


Turis
Käyttäjän Turis kuva

Viestejä: 403
Paikkakunta:
 Anjalankoski

Finland

Vs: 3.7.2008

#14   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 11:14:46

Keinonen:eli me täällä saadaan olla tänään varpasillaan?

Taivas on kyllä aivan harmaassa pilvimössössä.

Ukkosia -08  5kpl(2 yöukkosta)

keinone
Käyttäjän keinone kuva

Viestejä: 344
Paikkakunta:
 Tampere

Finland

Vs: 3.7.2008

#15   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 11:36:08

No niin kauan kun se pilvipeite ei repeä, niin ei kyllä mitään kehity. Mutta kyllä sen pitäisi aika paljonkin revetä, että syvä konvektio pääsisi kunnolla vauhtiin.

-Tampere- Ukkoset 2008 : 10 kpl  (8.6.), (9.6.), (10.6.), (17.6.), (21.6.), (22.6.), (11.7.), (17.7.), (18.7.), (20.8.)  .
Hellepäivät 2008 (Tampere-Pirkkalan lentoasema) : touko 0 kesä 3 heinä 3 elo 0 syys 0*  .

Azuska

Viestejä: 3
Paikkakunta:
 Hyvinkää

Vs: 3.7.2008

#16   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 12:28:25

Hyvinkäällä kylmä ku... aamulla ennen klo 6 näytti mittari "hikisesti" 8 astetta Tietämätön Tasasen harmaata.. Toivottavasti edes ilma lämpiäis päivän aikana...

Too Late

Viestejä: 42
Paikkakunta:
 Espoo (Leppävaara)

Finland

Vs: 3.7.2008

#17   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 13:12:07

Fmi:kin on näköjään nyt päivän aikana lisännyt tikkoja E-Suomeen ihan reippaalla kädellä täksi iltapäiväksi/illaksi (esim. HS:n ennusteissa). Tasaisen harmaata kuitenkin täällä vielä toistaiseksi. 14,2 ja 93 %... eli aika "kylmän kostea".

Jupi
Käyttäjän Jupi kuva

Viestejä: 35
Paikkakunta:
 Imatra

Finland

Vs: 3.7.2008

#18   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 14:08:57

Imatralla pilvipeite alkanut rakoilemaan ja nytten paistaa aurinko täydeltä terältä ja sinistä taivasta näkyy jo paljon :) lämpötilakin noussut +19 asteeseen... ja kyllä se vielä ukkostakin lupailee täksi päiväksi.

bandit

Viestejä: 41
Paikkakunta:
 Elimäki

Vs: 3.7.2008

#19   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 14:38:52

Nyt alkoi täälläkin taivas rakoilemaan ja aurinko pilkistelee. 19 astetta varjon puolella mittarissa. Paljon on vielä pilviä, mutta katsotaan mitä iltapäivän aikana tapahtuu.

 

Spege

Viestejä: 27
Paikkakunta:
 Savonlinna

Finland

Vs: 3.7.2008

#20   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 17:14:17

Savonlinnan itäpuolelta menee ohi kova ukkonen, ainakin jyrähtelee kovasti

Quna
Käyttäjän Quna kuva

Viestejä: 185
Paikkakunta:
 Espoo/Förby

Vs: 3.7.2008

#21   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 17:36:02

Nyt iltapäivällä alkoi paksu mössöpilvikerros hiukan repeilemään ja sinistä taivastakin on vilahdellut siellä täällä. Äsken tuli vettä niskaan kuin saavista kaatamalla. Lyhyessä ajassa oli syntynyt solu, joka sitten tyhjensi itsensä ollessani juuri sopivasti koiran kanssa lenkillä. Sade oli voimakas, mutta ei kuitenkaan ukkostanut. Heikentyi myöskin nopeasti. Mutta siis, jopa aurinko on valaissut ja lämmittänyt hiukan maisemaa, mutta pilvisyys on yhä luokkaa 7/8 Surullinen. Selkeytymisestä on yhä kuitenkin joitain toiveen rippeitä jäljellä.... Lämpötila on tällä hetkellä +18, joten se kyllä riittäisi aikaan saamaan ukkosia, mutta tuo pilvisyys...

 

Ukkosia 2008:  7kpl
Ukkosia 2007: 12kpl
IRC:Desdemone

janzku
Käyttäjän janzku kuva

Viestejä: 18
Paikkakunta:
 Helsinki

Finland

Vs: 3.7.2008

#22   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 17:42:34

No jos pitäisi veikata, veikkaan että ei tule tänään Hesaan ukkosta kuten ei eilenkään. Tuulee välillä melkoisesti ja edelleen täysin pilvistä.

kuuntamo
Käyttäjän kuuntamo kuva

Viestejä: 162
Paikkakunta:
 Pori

Vs: 3.7.2008

#23   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 17:53:54

Ja hei vaan taas Turuust. Jotain sadekuuropilviä on lipunut, eivätkä nekään ole satanu. Kuumaa ja hiostavaa, välillä tuuli puraisee viileydellään. Tuuli on melkoinen. nyt alkaa menemään pilveen. Onneks nyt jo hieman pääsee käveleskeleen uloski =)

Kausi auki 2008: 10.6.
Ukkoset yht. -08: 10kpl joista, yksi kpl yhden jyrinän, yksi Jämijärvellä Jämin matkailukeskuksella, kaksi yöukkosta, 4kpl saman päivän aikana

mku836
Käyttäjän mku836 kuva

Viestejä: 657
Paikkakunta:
 Kotka

Vs: 3.7.2008

#24   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 19:35:32

Kotkaa lähestyy idästä mielenkiintoinen pilvirypäs. Harmi kun ei nyt ole mahdollista lähteä kuvailemaan. Sadetta ainakin tulossa, mutta ukkostutkat ei näytä mitään. Aurinko paistaa edeleen nätistä eli on aika mahtavan näköiset pilvet.
Ken aamupäivällä sadetutkia seuraili, niin kivasti sade pyöri Kotkan ympäri. Enkä tietysti päässyt ottamaan kuvia. Se kun tää työ haittaa välillä pahastikin vapaa-ajan toimintaa.

Kuviani: http://kuvablogi.com/blog/7952/
Muutama tallenne: http://s313.photobucket.com/albums/ll389/mku836/

ukkossaldo: 2007: 12
ukkossaldo: 2008: 11, joista 7 yöllä + yksi lentokoneesta

Turis
Käyttäjän Turis kuva

Viestejä: 403
Paikkakunta:
 Anjalankoski

Finland

Vs: 3.7.2008

#25   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 19:34:48

Näin illaksi keli selkeni, jäi vaan ukkoset saamatta.

harmi..

Ukkosia -08  5kpl(2 yöukkosta)

mku836
Käyttäjän mku836 kuva

Viestejä: 657
Paikkakunta:
 Kotka

Vs: 3.7.2008

#26   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 19:43:03

Voi rähmä! Iloitsin taas liian aikaisin. Pilvi halusi omiensa luo ja kurvasi merelle. Nyt selkenee taivas täälläkin. Voi itku! Surullinen

Kuviani: http://kuvablogi.com/blog/7952/
Muutama tallenne: http://s313.photobucket.com/albums/ll389/mku836/

ukkossaldo: 2007: 12
ukkossaldo: 2008: 11, joista 7 yöllä + yksi lentokoneesta

keinone
Käyttäjän keinone kuva

Viestejä: 344
Paikkakunta:
 Tampere

Finland

Vs: 3.7.2008

#27   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 19:44:28

Slinnan ja Lrannan välissä on ollut parikin voimakasta ukkossolua. Nyt ne ovat hivenen heikentyneet ja liikkuvat länsilounaaseen. Uusia soluja voi vielä kehittyä illan aikana Etelä-Suomessa.

-Tampere- Ukkoset 2008 : 10 kpl  (8.6.), (9.6.), (10.6.), (17.6.), (21.6.), (22.6.), (11.7.), (17.7.), (18.7.), (20.8.)  .
Hellepäivät 2008 (Tampere-Pirkkalan lentoasema) : touko 0 kesä 3 heinä 3 elo 0 syys 0*  .

Turis
Käyttäjän Turis kuva

Viestejä: 403
Paikkakunta:
 Anjalankoski

Finland

Vs: 3.7.2008

#28   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 20:51:52

Tuonne Utin suuntaan kun tähyilen niin sielä näyttäs olevan ihan kivan näköistä pilveä. Mutta aikani tuolla pihalla seisoskelin ja mittään ei kuulu ainankaan, jospas se sade sitten sieltä taasen vaan tulee.

Pikku yöukkonen ei kyl pahitteeks olis Hymyilee

Ukkosia -08  5kpl(2 yöukkosta)

Numppa
Käyttäjän Numppa kuva

Viestejä: 8
Paikkakunta:
 itä-Mäntsälä

Finland

Vs: 3.7.2008

#29   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 21:07:11

Hienoja pilviä näkyy olevan tuolla itärajalla, ja näyttää kasvavan.

http://alk.tiehallinto.fi/alk/frames/kelikamerat-frame.html

Vielä kun niitä kerääntyis tänne eteläsuomen päälle yöksi.. Ei tarvis turhaan valvoa, niinku viimeyönä.

Turis
Käyttäjän Turis kuva

Viestejä: 403
Paikkakunta:
 Anjalankoski

Finland

Vs: 3.7.2008

#30   Lähetetty Torstaina, 3. Heinäkuuta 2008 klo 23:20:51

Täällä alkoi ripsimään vettä, taivas on aivan ihmeellinen sekametelisoppa, kaiken väristä ja kokoista pilveä lipuu ylitse.

Ukkosia -08  5kpl(2 yöukkosta)

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 9 vierasta.