#2
Lähetetty Perjantaina, 1. Toukokuuta 2009 klo 15:58:00
Yllä onkin kilpailun voittajalle luvassa oleva pokaali nähtävillä. Lisäksi ''Sääennustaja 2009'' saa vuodelle 2010 Sääpäiväkirjan, johon vaikka merkitä tulevat ennusteensa Muista mahdollisista sääaiheisista palkinnoista ilmoitetaan myöhemmin.
Kilpailuun viimeinen osallistumispäivä on toukokuun 31. päivä. Kilpailun lopulliset tulokset ovat selvillä lokakuun alussa.
Tässä tämänkertaiset visaiset(?) tehtävät. (Huom! Lue tarkasti !)
1. Ennusta hellepäivien lukumäärä (25,1 astetta tai enemmän) vuonna 2009 touko-syyskuun aikana.
Hellepäiviä oli vuonna 2008 20 kpl, vuonna 2007 37 kpl. Vuodesta 1990 lähtien eniten hellepäiviä on ollut vuonna 2002 65 kpl ja vähiten vuonna 1998 15 kpl. Tilastokohtaista tietoa edellisvuosilta löydät täältä.
2. Ennusta maksimilämpötila
a) kesäkuussa
b) heinäkuussa
c) elokuussa
kymmenyksen tarkkuudella. Tilastokohtaista tietoa edellisvuosilta löydät täältä
Ajalla vuodet 1971-2008 kesäkuun korkein maksimi on ollut vuonna 1974 32,8 astetta. Vastaavasti pienin korkein maksimi on ollut vuonna 1993 22,4 astetta.
Heinäkuussa vastaavat luvut ovat olleet v. 1972 33,6 astetta ja v. 1996 26,2 astetta
Elokuun vastaavat lukemat v. 1992 33,6 astetta ja v. 1976 27,0 astetta
Korkein Suomessa 1900-luvulla mitattu lämpötila on +35,9 (36ºC) plusastetta, joka mitattiin Turussa 9.7. vuonna 1914. Elokuun korkein lämpötila +33,8 astetta on mitattu Sulkavalla 5.8.1912 ja kesäkuun korkein lämpötila +33,2 astetta on mitattu Ähtärissä 24.6.1935 ja vuonna1995 toukokuun korkein lämpötila +30,1 (30,0 astetta on mitattu Lapinjärvellä 20.5.1993
3. Ennusta kesän päivän alin maksimilämpötila kymmenyksen tarkkuudella kesä-elokuun aikana.
Esimerkiksi tässä linkissä ovat elokuun 2008 korkeimmat vuorokausikohtaiset maksimilämpötilat, josta näkee että alin on ollut 29.8. +15,2 astetta, joka oli kesä-elokuun ajan alin maksimilämpötila.
4. Ennusta maksimisademäärä:
a) Suurin paikkakuntakohtainen vuorokautinen sademäärä millimetrin tarkkuudella (kesä-elokuun ajalta)
b) Suurin paikkakuntakohtainen kokonaissademäärä kesä-elokuun ajalta 5 millimetrin tarkkuudella
Esimerkiksi viime vuoden uutisen mukaan vuorokauden maksimi oli Ilomantsissa 72 millimetriä ja eniten kesä-elokuun aikana 399 millimetriä satoi Ikaalisissa. Vuonna 2007 Luviassa Porin lähellä satoi 12.8. vuorokauden aikana 80 millimetriä. Porissahan oli tuolloin melkoiset tulvat. Vuonna 2006 Kärsämäellä satoi 24.7. vuorokauden aikana 51 millimetriä. Vuorokauden maksimi- tilastokärki heinä-elokuussa näytti v. 2004 tältä. Yleisurheilun mm-kisoissa 9.8.2005 Helsingin Olympiastadionilla satoi vajaassa tunnissa lähes 25 mm.
Suurimmat kesä-elokuun kokonaissademäärät löydät tästä tilastosta.
5. Ennusta ukkospäivien lukumäärä touko-syyskuun aikana. Ukkosen on esiinnyttävä Suomen rajojen sisäpuolella.
Toukokuun 13. päivä mukaanlukien ukkospäiviä oli kertynyt jo 8 kappaletta.
6. Ennusta salamamäärät kuukausittain
a) kesäkuussa
b) heinäkuussa
c) elokuussa
tuhannen salaman tarkkuudella. Täältä pääset tutkimaan vuodesta 1998 lähtien kuukausittaisia salamamääriä.
Lisäsin tähän vielä salamamäärät vuodesta 2000 lähtien kesäkuukausina:
Salamamäärät Suomessa v. 2000-2008
vuosi
kesäkuu
heinäkuu
elokuu
2008
18000
20000
24000
2007
2000
15000
31000
2006
6000
39000
19300
2005
9000
45000
9000
2004
12000
57000
52000
2003
5000
170000
36600
2002
33000
45500
36900
2001
5000
67300
11300
2000
34000
56000
14600
pitkien aikojen keskiarvo
n. 36000
n. 52000
n. 30000
7. Ennusta mediahavaintojen vuorokautinen lukumäärä touko-syyskuun aikana, kun kyseessä ovat ukkoset tai ääriolosuhteista rakeet, rankkasateet, trombit, syöksyvirtaukset ja myrskyt + niiden aiheuttamien tuhojen uutisointi.
Mediahavaintoja voi käydä poimimassa esimerkiksi ampparit.comista. Uutinen tulee kuitenkin olla löydettävissä netistä virallisesta uutislähteestä. Uutinen voi olla myös myöhässä, eli esimerkiksi edellisiltainen ukkostelu saatetaan uutisoida vasta seuraavan vuorokauden aikana. Havaintopäiväksi lasketaan kuitenkin vain uutisen havaintoaika, ei uutisen lähetysaika.
11.5. oli "kauden" ensimmäinen havaintopäivä, kun pääkaupunkiseudun ukkosista ja rakeista uutisoitiin:
Pisteet lasketaan edelliskisan tapaan eli täysin oikeasta vastauksesta saa 100 pistettä. Siitä pisteytys alaspäin 70-50-30-20-10-5. Kolmiosaisesta ennustuksesta voi siis saada maksimissaan jopa 300 pistettä. Teoreettinen maksimipistemäärä on 1200
Näillä eväillä siis kisaamaan ja ennustamaan tulevaa kesää. Onnea kaikille osallistujille
#3
Lähetetty Sunnuntaina, 10. Toukokuuta 2009 klo 14:35:51
Avataan nyt kisan veikkaukset että muutkin uskaltavat laittaa jotain
1. 28
2.
a) kesäkuussa 27,9
b) heinäkuussa 32,8
c) elokuussa 28,1
3. 9,2
4.
a) Suurin paikkakuntakohtainen vuorokautinen sademäärä millimetrin tarkkuudella (kesä-elokuun ajalta) 137 mm
b) Suurin paikkakuntakohtainen kokonaissademäärä kesä-elokuun ajalta 5 millimetrin tarkkuudella 333 mm
5. 43
6.
a) kesäkuussa 9000
b) heinäkuussa 144 000
c) elokuussa 37 000
#7
Lähetetty Torstaina, 21. Toukokuuta 2009 klo 10:01:58
No niin. Muutama uskalias onkin kisaan jo vastannut. Muistattehan että kisaan on osallistuttava toukokuun loppuun mennessä.
Rakentelin kisalle seurantasivun, josta voi helposti vertailla ennusteita sekä seurata kesän kehittymistä lämpötilan, ukkosten ja mediahavaintojen osalta päivä päivältä. LINKKI
#15
Lähetetty Keskiviikkona, 27. Toukokuuta 2009 klo 19:04:15
Sunnuntaihin asti on vielä aikaa osallistua kisaan. Ennusteita on kertynyt kymmeneltä osaanottajalta joten hyvin vielä mahtuu ja ehtii mukaan. Kesäkuun alkupäivien mahdolliset helteet voi hyödyntää kisaennusteessa
Ukkospäiviä on Suomessa ollut toukokuussa tähän mennessä jo 15 kpl.
#20
Lähetetty Sunnuntaina, 27. Syyskuuta 2009 klo 13:04:41
Kesäennustaja 2009 -kilpailu on päättymässä. Kilpailu on ollut melko tasainen ja kärjessä erot ovat pieniä.
Tällä hetkellä kilpailua johtaa Samit69 240 pisteellä. Pisteitä voi oikeastaan saada enää mahdollisista hellepäivistä sekä mediahavaintopäivistä. Hellepäiviä tuskin enää lisää saadaan ja mediahavaintopäivätkin taitavat olla aika vähissä. Lisäksi jos saadaan vielä mediahavaintopäiviä lisää, Qunan pisteet laskevat. Näin ollen Samit69 on erittäin lähellä "Kesäennustaja 2009" -tittelin voittoa
Tämänhetkinen pistetilanne:
240p Samit69
230p Quna
195p Jupi
180p Kesäsade
170p Pixy
145p Orko
115p VilkasSalama
105p Randomi
Tarkemmin pistemääriä voi käydä kurkkaamassa kilpailun seurantasivulta.
#22
Lähetetty Sunnuntaina, 27. Syyskuuta 2009 klo 21:31:59
Tässä sen taas näkee, ettei kannattas olla optimistinen, missään, ikinä, koskaan. Ei edes Kesäennustaja-kilpailussa. Onhan edes joku lohdutuspalkinto hännänhuipulle, onhan?
#23
Lähetetty Sunnuntaina, 27. Syyskuuta 2009 klo 23:49:00
Randomi kirjoitti:
Tässä sen taas näkee, ettei kannattas olla optimistinen, missään, ikinä, koskaan. Ei edes Kesäennustaja-kilpailussa. Onhan edes joku lohdutuspalkinto hännänhuipulle, onhan?
Sen verran lohdutuspalkintoa että hännille et jäänyt. Tuossa listassa (top-8) oli vaan kisan terävin kärki
#25
Lähetetty Maanantaina, 28. Syyskuuta 2009 klo 22:11:23
Pete kirjoitti:
Randomi kirjoitti:
Tässä sen taas näkee, ettei kannattas olla optimistinen, missään, ikinä, koskaan. Ei edes Kesäennustaja-kilpailussa. Onhan edes joku lohdutuspalkinto hännänhuipulle, onhan?
Sen verran lohdutuspalkintoa että hännille et jäänyt. Tuossa listassa (top-8) oli vaan kisan terävin kärki
Oih, no sit ei mitään hätää Luulin jo, että tossa oli kaikki, en kattonu kuinka monta tossa on ehtiny osallistua. Ens vuonna vedän sit niin pessimistisen ennusteen, ettei mitään rajaa...
#27
Lähetetty Lauantaina, 3. Lokakuuta 2009 klo 09:03:25
Onnea Samit69! Oma pistemääräni on vissiin vielä laskenut, muistaakseni tuli vielä joku mediahavaintopäivä lisää (jollei sitä ole jo laskettu). Olipas optimistinen tuo minunkin ennusteeni. Vaikka kuinka yritin ajatella että tulee tylsä kesä, huonosti ukkosia, ei tulvia jne jne. en silti uskaltanut ennustaa että näin heikko kesä tulee. Ei kai tällaisia tule mieleen edes pahimmissa painajaisissa. Ensi keväänä toivottavasti uudet ennusteet ja posiivisempi mieli. Ei kai näitä surkeita kesiä voi enää enempää tulla .
Ukkospäivät 2010: 8kpl Murina- ja köhinäpäivät 2010: 3kpl
Ukkospäivät 2009: 10kpl Murina- ja köhinäpäivät 2009: 4kpl
#30
Lähetetty Keskiviikkona, 14. Lokakuuta 2009 klo 21:44:00
Päättynyt on. Kisan viralliset tulokset julkaistaan tässä ketjussa ensi viikon kuluessa mutta sen voin jo nyt sanoa että onneksi olkoon, olet Kesäennustaja vuosimallia 2009 ja voittopalkinnot lähetetään sinulle vielä tämän kuun aikana
Voit lähettää yhteistietosi yksityisviestillä flc:n kautta tai s-postiini.