#5
Lähetetty Lauantaina, 27. Kesäkuuta 2009 klo 23:56:29
Stadissa piti olla lauantaina lähes kolmenkympin hellettä. Hitot, silkkaa vesituhnua melkein koko päivä.
Kunnon ukkosillekin olis ollu ihan otolliset mahkut, muttei yhtikäs mitään.
Toivottavasti sunnunai tuo tullessaan edes jompaakumpaa, lämpöä tai ukkosia. Etelästä on hitaasti lähestynyt jotain, mutta saas nähdä. Varmaan sentti lunta maassa aamulla.
#8
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 08:58:42
Tänään on hyvä saumat "kunnon" ukkosiin Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa. Katsotaan kuinka tilanne lähtee kehittymään. Tossa puolenpäivän aikaan pitäisi jo jotain alkaa tapahtua. (+-1tunti)
Arvio säätilanteesta:
Noi pohjanmaan sateet kuihtuu puolen päivään mennessä ja Kajaanin kohdalle (klo 12-13) syntyy ensimmäiset ukkostavat solut jotka matkaavat kohti kaakkoa/itään (Lappeenrantaa).
#9
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 10:07:50
Oulun ja Ylivieskan välillä on jonkin verran aamupäivän aikana ukkostanut. Tuon kuuroalueen etupuolelle on muodostunut soluja Kiuruveden-Iisalmen seudulle ja nämä ovst matkalla kaakkoon kohti Kuopiota.
Kaakkois-Suomen laajempi sade-alue näyttää heikentyvän ja vetäytyvän kaakkoon. Siitä pohjoiseen on kehittynyt heikko kuurorintamavyöhyke, joka on juuri ohittamassa Joensuuta. Tämän kapean rintaman suunta on etelä-lounas kohti Varkautta-Savonlinnaa.
Jyväskylässä 25 asteen raja rikottiin hieman ennen klo 11. Etelä-Suomessa lämpötila ei ole kivunnut yhtä korkealle mutta toisaalta aurinko paistelee pilvettömältä taivaalta ainakin täällä kehäkolmosen tienoilla
#12
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 10:40:37
Zator kirjoitti:
Tänään on hyvä saumat "kunnon" ukkosiin Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa. Katsotaan kuinka tilanne lähtee kehittymään. Tossa puolenpäivän aikaan pitäisi jo jotain alkaa tapahtua. (+-1tunti)
Arvio säätilanteesta:
Noi pohjanmaan sateet kuihtuu puolen päivään mennessä ja Kajaanin kohdalle (klo 12-13) syntyy ensimmäiset ukkostavat solut jotka matkaavat kohti kaakkoa/itään (Lappeenrantaa).
Jiihaa!!! Toihan kuulostaa lupaavalta näin Kajaanin kulmilla olevalle!! Kohotti mielialaa kummasti!! Pitääkin tässä alkaa seuraamaan tilannetta tarkemmin!!!
#14
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 11:31:53
Sunna kirjoitti:
Kylläpäs sataa herakasti vettä. Ihanaa! Täysin tyyntä ja lämmintä joku 22,5, pilvistä. Taas on sellanen kasvihuone efekti.
Kehittelis nyt mulle lomalaiselle päiväseuraa
Sunna the Onnellinen, ku lomalla!!! Heh, itellä on siinä mielessä hyvällä mallilla et lomat on "edessä päin"... ----> Ens vuonna!! Hehe... (ja huoh...)
#18
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 12:34:38
Jupi kirjoitti:
Täällä eilis iltapäpäivän ja yön sadesaldo 71mm. Nyt aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.
Nyt on ihan pakko kysyä Jupilta, onko tuo sadesaldo Imatralta? Mietin vain että tilastot näyttävät eilisiksi maksimeiksi reilua 30 mm. Eikä sateista ole eiliseltä uutisointia... Tuollaisista lukemista tulisi jo jonkinlaista uutista. En kyllä tutkistakaan eilen nähnyt noin voimakasta sadekaikua Hiukan hämmentävää. Kyse on kuitenkin vajaan vuorokauden sadesaldosta... Esim elokuussa 2007 Porin tulvissa sadetta kertyi n 80 mm. Se tosin tuli muutamien tuntien aikana. Siellä vuorokautuinen sadesaldo taisi olla 100 mm paikkeilla. Korjatkaa jos muisti pätkii
Ukkospäivät 2009: 10kpl Murina- ja köhinäpäivät 2009: 4kpl
#19
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 12:36:15
Tuo Vaalan solu on tähän mennessä kaiuiltaan kesän kovin, samassa kohtaa ollut jo yli puoli tuntia yli 50dBZ voimakkuudella sadekaikua ja 90% varmuudella rakeita. Tietää melko varmasti ainakin jonkinlaista tuhoa.
Itse odottelen edelleen kesäkuun toista ukkospäivää. Jos sitten joskus...
#20
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 12:42:44
Todella hiostava keli täällä päin, mutta en usko että ukkosia tänne saataisiin tänään tänne.
Juuri kävi aurinko paistamaan kunnolla, aamulla satoi vettä ja sitten puolen päivän maissa liikkui kokoajan pilviä auringon edessä, jokohan nyt tulisi selkeää.
#22
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 13:24:40
winterthunder kirjoitti:
oulussa jyrähtelee kovinkin (myös aurinko paistaa).. huonot kuvausolosuhteet vaan..
Näkemättä olosuhteita niin epäilen hieman ;) Nimittäin ei ne salamat ole ainoita, joita kannattaa kuvata. Niiden ohella erittäin mielenkiintoisia kuvauskohteita ovat sadejuovat/-seinämät, pilvet ja niiden rakenteet (kohoavat rakenteet, mammatukset, vyörypilvet, pyörteet pohjassa, jne.) sekä monet muut ukkoseen liittyvät asiat
Ville Heimonen
Finnish Lightning Center - Ylläpito
#23
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 13:26:55
joo näyttää tosi hyvälle. kastepiste on +16 ja illaksi on kuopion ja joensuun välille tiedossa tonni CAPE. ei jouda nyt kirjottelee, mutta sateliitti kuva on melkoisen häijyn näköinen. kova päivä hehkeytymässä tänne pohjois-savoon
Hyvä sää on makuasia
-kyllä kesä kuivaa minkä kastelee
#24
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 13:44:41
Mikäli ukkostutkaan on luottaminen, voisinpa veikata että Joensuussa murahtelee melko pian. Reilun tunnin tutkaa seurattuani näyttäisi siltä, että luoteesta ja idästä liikkuneet salamaryppäät törmäävät juurikin tuossa joensuun salamatutkan kohdilla.
#25
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 13:46:20
Viltsu kirjoitti:
winterthunder kirjoitti:
oulussa jyrähtelee kovinkin (myös aurinko paistaa).. huonot kuvausolosuhteet vaan..
Näkemättä olosuhteita niin epäilen hieman ;) Nimittäin ei ne salamat ole ainoita, joita kannattaa kuvata. Niiden ohella erittäin mielenkiintoisia kuvauskohteita ovat sadejuovat/-seinämät, pilvet ja niiden rakenteet (kohoavat rakenteet, mammatukset, vyörypilvet, pyörteet pohjassa, jne.) sekä monet muut ukkoseen liittyvät asiat
noita kaikkia on tullut paljon kuvattua.. huonot kuvausolosuhteet tällä kertaa ovat yhtäkuin että kaikki pilvet ovat näköesteiden takana, eikä mahdollisuutta vaihtaa paikkaa.
#26
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 14:13:41
Voihan mokoma, ohi meni ukkoset että hujahti. En nähnyt ensimmäistäkään salamaa! Tutkan mukaan koko joensuun seutu kylpee ukkosissa, vaan täällä hiljeni. Tulisko jostain lisää, hmm....
#28
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 15:13:23
Mahtavin ukkonen moneen vuoteen! kamera pullistelee kuvia, toivottavasti joukossa helmiäkin,kunhan saa purettua. Jyrinät selkäpiitä karmivia, ihan maa täräjää... Lisää luvassa. Sadetta ei ole tullut vielä paljoa, tosin en ole sademittariin vielä kurkistanut. nyt täytyy taas kiskoa piuhat seinäst' ettei kone käryä..kuulostaa taas kovenevan jyrähtelyt.
#29
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 15:17:29
Kajaanin seudulla viimeisen puolentoista tunnin ajan ollu ihan kiitettävää toimintaa tuolla taivaalla!!! Huomasin tutkasta sen Vaalasta tulevan solun ja hyökkäsin heti autolla kameran kans muutamalle bongauspaikalle tässä lähellä. Kamerassa saaliina useita videoita joissa salamoita!!! Pitää alkaa "purkamaan dataa" ja kattoa mitä niistä näkyy!!! Sade jatkuu vieläkin ja jyrinää ja salamointiakin vähän jo kauempana... Suunta näyttäs olevan Joensuuhun päin.
#31
Lähetetty Sunnuntaina, 28. Kesäkuuta 2009 klo 16:01:52
Melkeinpä koko päivän ajan on näkynyt muhkeita ja synkkiä alasinpilviä Lieksan länsi- ja eteläpuolella, mutta tietenkin tässä on sellainen about 50x50km läntti joka jää ilman noita ukkosia. Tällä hetkellä ikkunasta katsottuna etelässä päin on melkoisen suuri ja tumma pilvi. Lienee niitä Joensuun ukkosia.
Ja vielä pieni lisäys. Tulipahan aikamoinen piikki tuohon joensuun ukkostutkan salamakaavioon ja strikes/min näyttää tällä hetkellä 581 salamaa. Tutka sekaisin kenties?