#2
Lähetetty Perjantaina, 17. Heinäkuuta 2009 klo 08:55:33
Ainakin täällä Savon suunnalla on ukkostanut jo jossain ja täällä Kuopiossa pilvet kasvavat korkeutta jo huimaa vauhtia. Eiköhän se jytise taas tänään, arvelen tosin että pilvet alkaa kiertämään taas kaupunkia ohi vähän joka suunnasta.
#3
Lähetetty Perjantaina, 17. Heinäkuuta 2009 klo 10:34:59
Lieksan suunnalla heräsin kahdeksan ja yhdeksän välillä lähestyviin murinoihin joita kuuluikin harvakseltaan aina jonnekin puoli yhteentoista saakka, jonkinlainen solu siis ohitti jälleen tämän kyläpahasen järjestämättä varsinaista äksöniä paikan päälle. Tällä hetkellä kun tuota kuhasalon tutkaa katselee, niin Joensuussa näyttäisi olevan taas melkoinen myräkkä, ellei tuo tutka sitten ole taas seonnut.
#5
Lähetetty Perjantaina, 17. Heinäkuuta 2009 klo 11:59:20
Näyttäisi Joensuu saavan pian lisää toimintaa, Lieksan länsipuolelle on kehittynyt ukkostava solu joka murahtelee lyhyin väliajoin voimakkaasti vaikkakin jyrinät kuuluvat kaukaa, pilven liike näyttäisi olevan etelään tai kaakkoon päin joten tämäkin solu ottanee osaa siihen Joensuun valoshowhun seuraavan tunnin kuluessa.
#8
Lähetetty Perjantaina, 17. Heinäkuuta 2009 klo 15:45:02
itäsuomeen tänäänkin luvassa eilisen kaltaisia ukkosia. oikeastaan kuopion kohdalla olosuhteet ovat vielä paremmat CAPE:n kivutessa lähes tonniin ja tuuliväänteiden noustessa illaksi 15m/s. tylsä rajakerroksen väänne pilaa päivän olosuhteita, mutta kuopion seuduilla silti ukkospuuskat mahdollisia, sekä pieni riski muualla itäsuomessa. senttiset rakeet ilmeisesti mahdollisia loppuiltapäivästä. myös trombeille pieni riski LCL tason ollessa alhainen ja SBCAPE:n keikkuessa 1300j/Kg.
kehitys on syystä tai toisesta vielä varhaisessa vaiheessa. hmm. toivottavasti ei tule pettymystä. joka tapauksessa olosuhteet sallii eilistäkin pareampaa rytäkkää, joten eiköhän itäsuomen porukka pysytellä hereillä
#10
Lähetetty Perjantaina, 17. Heinäkuuta 2009 klo 17:14:16
WOU!
niskavillat pystyssä vieläkin päivällisten ukkosten vuoksi! Eipä ole päiväukkosissa vielä kohdalle osunut noin ärhäköitä herra Ukkosia! Otti kyllä todella rankasti olla töissä, paikassa jossa ei juuri ikkunoistakaan paljoa nähnyt. Paukut olivat sitä luokkaa että välillä olisi kauivannut kuulosuojaimia,,, huh huh !! Sääli kun ei tuollaisia osu kohdalle silloin kun olisi lomalla, vapaa ajamaan autolla näköalapaikalle ja kuvailemaan. Nyt ei ollut edes kameraa saatikka kamerakännyä ( just on puhelin huollossa. olis saanut ees hienoja pilvikuvia. Taivas näytti Ilosaarirokkikansalle omat rokkinsa yläilmoista
kausi -09 jokunen kiva nähty ;p
kausi-10 pari ukkosta kohdalle osunut,joista Veera-myrskyn reunama antoi makeimmat salamat 8 vuoteeen
Elämässä on joitakin olennaisia asioita, ja vaikka kuinka paljon asioita, joilla ei ole mitään väliä.
#11
Lähetetty Perjantaina, 17. Heinäkuuta 2009 klo 17:51:34
Vaikka koko kesänä ei enää nähtäisi ukkosia, olisin varsin tyytyväinen saldoon: Noin viisi isompaa solurypästä hurahti ohi päivän mittaan juuri sopivasti järvenrannan puolelta siten, että saatoin katsella salamointia koko ajan. Kylläpä kelpasi terassilla istuksia. Piti kamerakännykkäkin hakea ja ottaa pilvikuvia. Yhdessä vaiheessa pilvenreuna pyyhkäisi sen verran läheltä, että salamat näkyivät melkein koko korkeudessaan. Siinä vaiheessa kipitin järven rantaan yrittämään napsia videoita. Lopetin ajatellen "nyt riittää ", katsahdin vielä taakse ja voi mokoma, sokaisevan kirkas salama iski keskelle järveä. Näkyi kunnon molskahdus järven pinnassa... Säikähdin tietty ihan hengiltä ja tukin äkkiä korvat, salamaa seurannut pamahdus oli melkoinen. En ole mitään sellaista ennen nähnyt. Salaman iskukohdan lähellä oli semmoiset 15 min ennen täräystä kalastaja verkoilla. Ei kannata ukkosella veneillä. Ainiin, rakeitakin tuli jossain vaiheessa vähäsen.
Toivottavasti huomenna ei ukkosta, on tosiaan ilosaarirockin aika...
#12
Lähetetty Perjantaina, 17. Heinäkuuta 2009 klo 18:13:20
jessssss!! nyt jyrisee ja vettä tulee aivan kaatamalla !! ihanaa, olen himassa, mutta.. kerenny ottaa jo tuopposen niin ei pääse kyl pihaa pitemmäs ihailee..
kausi -09 jokunen kiva nähty ;p
kausi-10 pari ukkosta kohdalle osunut,joista Veera-myrskyn reunama antoi makeimmat salamat 8 vuoteeen
Elämässä on joitakin olennaisia asioita, ja vaikka kuinka paljon asioita, joilla ei ole mitään väliä.
#13
Lähetetty Perjantaina, 17. Heinäkuuta 2009 klo 18:59:57
Täällä alkoi ukkonen ihan äkkiarvaamatta pään päällä. Katsoin ulos että rakeita tulee, arvelin jotta jaahas, kohta rytisee ja eikös samassa välähtänyt salama ja kunnon rysäys perään
Muoks. Hmm, nyt näkyy musta pilvi Kuopion suunnalla. Tuleekohan sieltä lisää ukkosta? En pääse koko iltana uima-sauna-kombinaatiota toteuttamaan, voi nenä.
Toinen muoks, nyt siellä salamoi. Kone pitänee taas sulkea...
#14
Lähetetty Perjantaina, 17. Heinäkuuta 2009 klo 19:15:15
on kyllä tosi vaimeen näköstä touhua sateliitissä... missä toi kaikki epävakaus muka näkyy? jos ei kohta ruppee tapahtumaan nii taispa tulla turpa keikka... (20.10)
EDIT: hops, erittäin pieni alasimin varustettu pulssi 3km päässä idässä.