FLC hakee kahta säästä kiinnostunutta, forumille kirjoittavaa bongaria mukaan kilpailuhenkiseen tv-realitysarjaan, johon osallistuu muunmuassa televisiosta tunnettuja meteorologeja.
- TV-1 lähettää sarjaan parivaljakon Matti Huutonen & Anne Borgström
- MTV-3 luottaa kaksikkoon Pekka Pouta & Petri Takala
- Neloselta kisaamaan lähtevät Matti Eerikäinen & Kerttu Kotakorpi
- Pitkin hampain saatiin mukaan myös netin puolella menestyksekkäästi esiintyvät A-J Punkka sekä Pauli Jokinen.
- Väriä ohjelmaan tuo parivaljakko, joka ennustaa säätä omalla tavallaan: Sirkka-Liisa Hyyppä tutkii säämuutoksia teen lehdistä ja Niilo-Johannes Rakkolainen puolestaan luottaa sammakkoonsa.
- Mukaan yritetään saada vielä kaksikko hämärän rajamailta eli Rauni-Leena Luukanen & Juhan Af Grann.
Miten sääennustajat tulevat toimeen ilman säämallinnuksia mutta silti säätä on kyettävä ennustamaan ? Talossa ei ole signaalia vastaanottavaa televisiota eikä radiota. Myös kännykät ja läppärit ovat takavarikoitu.
Tärkeä osatekijä ohjelmassa on viikkotehtävä, jonka ohjelman tuotantoryhmä määrää kilpailijoiden suoritettavaksi. Viikkotehtävän tarkoituksena on testata kilpailijoiden ryhmätyötaitoja, ryhmähenkeä, älykkyyttä tai joko henkistä tai fyysistä kestävyyttä. Kilpailijoille järjestetään visaisia tehtäviä, mm. avoautoon on askarreltava Faradayn häkki tyyliin "Stuff My Chase Vehicle". Tiedossa on sääpallojen lähettelyä, raesateen simulointia kananmunin, sekä "Catch The Lightning" -henkistä leijanlennätystä.
Osa ryhmästä joutuu nukkumaan yönsä ulkona joutuen sietämään maamme ilmastollisia ääriolosuhteita !
Talo sijaitsee aivan Vantaanjoen varrella, joten jos vesi ennusteiden mukaan nousee yli tulvarajan, niin saamme nähdä, kuinka kilpailijat toimivat tilanteessa, kun vesi uhkaa vallata elintilan. Tiedossa on salaojien kaivuuta; kilpailuja jossa taistellaan pitkävartisista kumisaappaista ja äyskäreistä. Todellista realitymeininkiä siis.
Talossa on päiväkirjahuone, jossa kilpailijat käyvät päivittäin kukin vuorollaan tekemässä seuraavan päivän sääennusteen. Päivittäin talossa järjestetään kilpailu, jonka parhaat saavat palkinnoksi pahvikuvakkeita, joita voivat sitten halutessaan kiinnittää sääkarttaansa sääennusteen yhteydessä.
Big Weather on tosi-tv -formaatti, jossa kilpailijat asuvat 14 viikon ajan muulta maailmalta eristetyssä talossa. Viikoittain surkein sääennustaja pudotetaan talosta yksi kerrallaan ja viimeiseksi taloon jääneestä asukkaasta kruunataan Suomen Sääennustaja vuosimallia 2010. Palkintonaon yhden hengen myrskybongausmatka Grönlantiin. Kakkoseksi tulleelle lohdutuspalkintona koottava tuulitunneli.
Nelosen ex-sääpoika Risto Kaskilahti toimii Big Weather Talk Shown juontajana ja Juha Föhr häärii Big Weather Extran puikoissa.
Osallistumisesta kiinnostuneet voivat jättää yhteystietonsa yksityisviestinä FLC:n ylläpidolle.
BIG WEATHER 2010