Finnish Lightning Center

Quna kirjoitti:

Useampi foorumin käyttäjä on ilmoittanut "kärsivänsä" astrafobista, ukkosen ja salamoinnin pelosta jonkin asteisesti.

Kiinnostaisi millainen tuo fobia on? Miten se vaikuttaa arkielämään? Seuraatteko aktiivisesti tv:n sääennusteita? Vai menettekö siitä pidemmälle ja tulkitsette GFS-malleja? Seuraatteko tutkista ukkosten syntyä ja kulkua? Hakeudutteko turvapaikkaan johonkin esim.autoon? Onko kotona jotain rutiineja joita teette ukkosen lähestyessä? Kumpi on pahempi, salama vai jyrinä? Miten ukkosen aikana, miten reagoitte, mitä ajattelette? Tuleeko jotain fyysisiä oireita? Mistä fobia on tullut, mahdollisesti jonkun lähiosuman aiheuttama?

Olisi kiva saada lukea miten koette ukkosen ja elätte fobian kanssa.

Omakohtainen kokemukseni on omalta äidiltäni, joka pelkäsi ukkosta. Muistan istuneeni lapsuuteni kovimmat ukkoset kotitalomme alakerrassa kumisaappaat jalassa äidin kanssa. Heti kun oma päätäntävalta voimistui, halusinkin päästä mahdollisimman lähelle ukkosta, nähdä, kuulla ja kokea ... Eli osittain saan varmaankin kiittää äitiäni siitä että minusta tuli myrskybongari.

Itselläni ainakin vaikuttaa niin että ei voi keskittyä mihinkään muuhun kun kuuntelee ääniä ja seurailee millaisia pilviä taivaalle tulee, ja on alkanut hiljalleen haittaamaan arkielämää . Mitä noihin sääennusteisiin tulee niin niitä kyllä kulutan hyvinkin ahkeraan (varsinkin nyt 11.-12.6 olleen ukkosen ja myrskyvaroitusten aikaan) ja kaikista mahdollisista paikoista säätiedot etsin, netistä ja teksti-tvstä sekä tietysti uutiset. Noista GFS-malleista en niin ymmärrä niin en niitä pysty seuraamaan. Mutta muuten kyllä ukkosta ja reittiä koitan seurata.

Olen tehnyt itselleni muutaman turvapaikan.. Toinen on syväpohjaisessa vaatekaapissa, olen oikein tarkoituksella siivonnut sinne sellaisen kohdan johon mahdun, ja toinen paikka on wc, jonka lattialle menen tyynyn ja peiton kanssa kerälle. Salama ja jyrinä kohdallani menevät jos ovat erikseen mutta sekin on siinä rajalla kun tiedän että toisesta seuraa toinen.. Mitä niihin oireisiin tulee niin sydän alkaa hakata, kädet hikoaa, on ihan sellainen vatsatautinen olo ja jos pääsee oikein pahaksi niin tulee itkua ja nyt tuolloin 11.6 oli jopa lähellä etten olisi oksentanut kkun pelko pääsi niin pahaksi.

Sxitä mistä tämä fobia on tullut en osaa sanoa, mutta huomasin tilanteen kohdallani alkaneen paheta sen jälkeen kun muutin aikanaan kotoa omilleni asumaan. En ole aina pelännyt ukkosta tuskin pienempänä ja kotona asuessa edes tiedostin ukkosta, ja nykyään jos olen jossain porukassa ja alkaa ukkostaa saatan todeta siitä jotain että ukkonen alkaa mutta se jää siihen. Eikä silloin tule mitään kuvaamiani oireitakaan kun en ole yksin.

On alkanut hiljalleen häiritsemään tuo että fobia on alkanut vaikuttaa elämääni noinkin paljon että kaikista mahdollisista lähteistä seuraan ukkosen etenemistä ym. siihen liittyviä. Huomenna olisi soittoaika psykologille tuohon fobiaan liittyen, jos sieltä kautta vaikka saisi aikaa jonnekin ja pääsisi purkamaan asiavyyhtiä. Ihannetilanne olisi että pääsisisn fobiasta eroon.. tosin juuri nyt en voisi kuvitellakaan mitään siedätyshoitojaksoa tms.. Mutta näkisivätpähän amaatti-ihmisetkin miten "sekaisin" joku voi tavallisesta luonnonilmiöstä mennä.

Itsellä myös hirmu pelko ja kammo ukkosta kohtaan.Uskon kaiken alkaneen nuoruudestani.Meillä on mökki saaressa joka on rakennettu isojen kivilohkareiden päälle.Kerran yöllä heräsin kamalaan ukonilmaan,koko mökki tärisi ja huipennuksena oli että salama löi kallioon.Mökistä katto repsahti alas ja kaikki kaapin ovet pamahti auki!Asiaa varmaan pahensi se että näin myös vanhempieni ilmeestä että nekin jopa säikähtivät!Joka kerta kun mökille menen asiaa muistuttaa hirvee kuilu kalliossa.Sielä ollessa jos ukkonen tulee on pakko päästä heti pois!!Sen takia en edes enään jää yöksi sinne!!

Sinänsä outoa se että salamat eivät saa pelkoa aikaseiksi,paitsi tietty yöllä!Kamalinta on jyrinä!Monesti tuntuu et koko taivas repee ja meilläkin kotona joka kerta ikkunat helisee ja valot räppii!!Itte en suojapaikkaan ns.kaivaudu..riittää kun olen sisällä.Ikkunoista on toki tilannetta seurattava koko ajan..tuleeko lähemmäs,minkänäköstä pilveä,ukkostutkan sivuja vahtaan kuin hullu!

Monesti olen miettinyt miten tästä pelosta pääsee..vai pääseekö?Onhan se ikävää kun kesät menevät siinä kun joutuu säätietoja kytätä ja kaikenmaailman ennusteita.Toki olen jo parannusta huomannut siinä että jos ukkonen tulee päiväsaikaan ei sydän sentään rinnasta pomppaa ja tartte pussiin hengitellä Yöukkoset ovat maailman pelottavinta!Niitä en tänne kaipaile!!Ja sillon saakin pussiin jo hengitellä!

Nuorempana en pelännyt ukkosta lainkaan ja nauratti, kun sukulaissetä meni sängyn alle ukkosta pakoon. Tosin teiniksi asti asuin kerrostalossa, jossa oli ukkosenjohdatin katolla. Pari kertaa jysähtikin johdattimeen ja siitä maahan. Mitään varsinaisia vaaratilanteita en muista kokeneeni. Luotin suojaustekniikkaan.

Nykyisin on tilanne hieman muuttunut. Muutettuani maalle on rajuilmatkin alkaneet tuntua vaarallisemmilta, varsinkin kun pari kertaa on jysähtänyt ihan kohdalle. Talomme on täysin suojaamatta kalliolla ja vieläpä sähkölinjan päässä, joten lähelle iskeytynyt salama saattaa löytää tiensä sisällekin. Voidaan puhua siis jonkinasteisesta ukkosenpelosta. Viereen jysähtänyt salama kyllä tärisyttää aika pahasti! Olen kyllä sitä mieltä, että tuollaista voimaa onkin syytä kunnioittaa. Yritän suojautua ukkosilta yksinkertaisilla toimilla, töpselit irti ja vettä ja kynttilöitä varastoon sähkökatkon varalta.  Seuraan säätietoja tarkasti muutenkin. Sade-ennusteet ovat tärkeitä puutarhanhoidon kannalta. Sateella meillä juostaan viemässä astioita rännien alle kasteluveden keräämiseksi ja pitkinä poutajaksoina säästetään vettä.

Toisaalta luonnonvoimat ovat hienoja, menen aina katselemaan ulos tai ikkunan viereen ainakin, kun ukkoset ärjyvät. Vaara viehättää jollakin tavalla. Mahtavat luonnonvoimat asettavat ihmisen oikealle paikalle tässä kaikkeudessa. Ihmisen kaikkivoipaisuus saa pahan kolauksen, kun luonto näyttää voimansa!

Mullakin on käynyt hassusti ukkosen kanssa, siis lapsena pelkäsin ihan kamalasti,hyvä että kesällä sain nukuttua ollenkaan; ja varsinkin jos säätiedotuksessa luvattiin ukkosta. Nyt en meinaa saada nukutuksi,kun odotan niitä (jos luvattu ). Mä en kyllä osaa kertoa, miksi se on kääntynyt näin päin.

En kyllä ymmärrä lapsuuden pelkoanikaan,koska usein halusin kuitenkin seurata niitä vanhempieni kanssa. Kerran jopa lähdin verkoille vanhempieni kanssa kamalalla ukkosella, kun huonompi vaihtoehto oli jäädä yksin saunalle.  Mutta samalla se oli kyllä hieno kokemus. Silloin en pelännyt ukkosta,kun joku oli seuranani; suurinta pelko oli,kun olin yksin. Sama oli parikymppisenä. Mutta nyt en muuten pelkää, paitsi yksin mökillä. Mutta saatan olla siellä muutaman tunnin itsekseni, jos muut käymässä vain jossakin. Ja en vahtaa ikkunasta niinkuin lapsena.

Nykyään eniten pelkään (tai olen huolissani ennemminkin),jos ukkonen tekee vahinkoa taloille, laitteille tms. Siksi ei kiva,jos hirmu ukkoset. Ihmisen kun voi siirtää turvaan, mutta tietysti sekään ei ole 100 %:sta,kun aina voi sattua jotain.

Mutta joskus rakastaminenkin pelottaa, miksi pelottavaa asiaa ei voisi rakastaa. Tein ukkosesta ystäväni, niin en pelkää niin paljon. Ja kun ottaa asioista selvää, siis ihan faktoja ukkosesta,pelko hälvenee. Ja kun pitää tietyn kunnioituksen, eikä tee uhkarohkeita juttuja. Nämä ovat auttaneet minua.

Itse taas en pelkää enkä ole koskaan edes pelännytkään ukkosta. Pienenäkin vaan hypin ukonilman aikaan ulkona ja aina odotin, että vielä lisää olisi tulossa. Aina olen ukkosesta nauttinut ja tulen jatkossakin nauttimaan Tästä on vaan viimevuosina tullut mulle niin tärkee tästä ukkosten bongailusta.