Lähetetty Tiistaina, 16. Lokakuuta 2007 klo 23:00:33
Laitetaan nyt uusi aihe huvin vuoksi. Estofex-sivusto on antanut Pohjanmaalle, Oulun lääniin ja Etelä-Lappiin 1. luokan varoituksen saapuvan matalapaineen johdosta.
Paras ukkosen mahdollisuus olisi keskiviikon aamun tunteina. Tuo edellä mainittu alue on suihkuvirtauksen vasemman jarruuntumisalueen kohdalla, joten melko voimakasta laaja-alaista nostopakotetta on luvassa. Sivuston mukaan sekaan voi mahtua muutama konvektiivisempi kohta johtuen suosiollisesta keski-troposfäärin lämpötilavähetteestä. GFS malli ennustaa pilvien olevan melko lämpimiä, mutta pienellä alueella voi olla tarpeeksi kylmiä, että mahdollinen konvektiosolu antaisi parit salamat.
Syy miksi 1.luokan varoitus annettiin on voimakkaat tuuliväänteet, sekä alatroposfäärissä, että syvemmässä kerroksessa. Alimman kerroksen instabiilius on heikkoa, mutta kuten sivusto mainitsee, vaara kehittyy mikäli konvektiosolu pääsee juurtumaan rajakerrokseen. Silloin ei ennustajan mukaan trombit olisi mahdottomuus. Tuo on kyllä melko epätodennäköistä, mutta mikäli siihen mahdollisuus on, niin mikäs siinä. Rajakerroksen tuuliväänne on sille suosiollinen, parhaimmillaan n. 15 m/s ja 0-6 km n. 20 m/s. Eli jos juurtumista esiintyy sopivan nosteen kohdalla voi reippaammat tuulenpuuskat olla mahdollisia.