FLC on täysin vapaaehtoisvoimin ylläpidetty palvelu, jonka kävijämäärä nousee parhaina päivinä jopa useisiin kymmeniintuhansiin. Tämän kokoinen kävijämäärä aiheuttaa jo merkittävät kustannukset pelkästään sivuston vaatiman palvelinkapasiteetin pitämiseen riittävällä tasolla ja lisäkustannuksia aiheuttavat myös kattavat säälaitteistot. Yksi merkittävimmistä menoista on kuitenkin ylläpidon omasta vapaa-ajastaan uraama aika palvelun kehittämiselle, joten pyydämme teitä, kävijöitämme, tukemaan toimintaamme haluamallenne tavalla. Alla on esitelty muutamia mahdollisuuksia. Suuri kiitos tuestasi!

PayPal

PayPal on tunnettu kansainvälinen palvelu, jonka kautta on mahdollista maksaa turvallisesti esimerkiksi tilauksia useissa verkkokaupoissa, sekä tehdä lahjoituksia haluamilleen tahoille. Klikkaamalla oikealla olevaa logoa voit lahjoittaa palvelun välityksellä haluamasi summan FLC:n ylläpitoon.

Lisää linkki omille sivuillesi

Jos toimit itse jonkin sivuston ylläpitäjänä, yksi helpoimpia tapoja auttaa on lisätä teksti- tai kuvalinkki omalle sivustollesi. Tätä helpottamaan olemme tehneet muutamia valmiita koodinpätkiä, jotka voit sellaisenaan lisätä sivuillesi.

Jokaisen linkin alla on pätkä tavallista HTML-koodia, jonka voit lisätä mihin tahansa omien sivujesi koodin joukkoon. Koodin yläpuolella olevan esimerkin ulkonäkö määräytyy tämän sivuston CSS-tyylien mukaan ja muuttuu vastaamaan oman sivustosi tyyliä kun lisäät linkin sivuillesi.

Mikäli lisäät kuvallisen linkin sivuillesi, voit joko ladata kuvan itsellesi ja sijoittaa sen omalle palvelimellesi tai käyttää alla olevasta HTML-koodista löytyvää osoitetta, jolloin kuva haetaan FLC:n palvelimelta. Tällöin saat myös aina tuoreimman version kuvasta, mikäli olemme sitä päivittäneet.

Tekstilinkki 1: Linkki etusivulle

Finnish Lightning Center
Finnish Lightning Center

Tekstilinkki 2: Linkki, jonka alla kuvaus sivustosta

Finnish Lightning Center
FLC on ilmainen, vapaaehtoisvoimin toteutettu palvelu, joka tarjoaa kävijöille ukkostutkan, sääaseman sekä keskustelualueen. Tervetuloa!
Finnish Lightning Center

FLC on ilmainen, vapaaehtoisvoimin toteutettu palvelu, joka tarjoaa kävijöilleen ukkostutkan, sääaseman, gallerian sekä keskustelualueen. Tervetuloa!

Banneri 1: gif-animaatio, 468x60

Finnish Lightning Center

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 7 vierasta.