Orko
Käyttäjän Orko kuva

Viestejä: 310
Paikkakunta:
 Ylöjärvi

Finland

Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#1   Lähetetty Sunnuntaina, 23. Elokuuta 2009 klo 13:53:44

Tämä kesä kirjataan historian kirjoihin surkeimpana ukkoskesänä ikinä, koskaan, milloinkaan. Edes syksyn mahtiukkoset eivät tilannetta enää pelastaisi. 13.6 ja 16.7. Siinä ainoat päivät, jolloin on esiintynyt ukkoseksi mainittava asia. Kahtena muuna päivänä on jyrähtänyt ehkä kerran. 13.6 muutaman salaman hakemiseksi joutui ajamaan satoja kilometrejä, 16.7 on ainoa päivä, jolloin Pirkanmaalla on ns. "ukkostanut". Ei tämä voi surkeammaksi mennä. Aina ennen on saanut tuskailla, kuinka ukkostaa töiden aikana ja ei itse pääse kunnolla seuraamaan. Tänä kesänä ei ole ollut edes YHTÄÄN JYRÄYSTÄ silloin kun olen ollut töissä.

Salamatilastojen mukaan salamointi jää taas kauas keskimääräisestä. Näistäkin salamoista lähes kaikki on paikannettu Itä-ja Pohjois-Suomessa. Länsi-Suomen ja varsinkin Pirkanmaan kartat ovat vitivalkoisia. Yleensähän viime vuosina seuraava tuleva kesä on ollut edellistä huonompi. Voisiko ensi kesä olla vieläkin huonompi?  Se on varmaan melkein teoreettisesti mahdotonta Näyttää kieltä

Ei olisi uskonut 6.5 vyörypilveä kuvatessa sen jäävän koko kesän ainoaksi kuvattavaksi sääilmiöksi....

Esimerkkinä kesäkuun salamakartta. Itä-suomalaisten ei ainakaan pidä tänä kesänä valittaa...

juzzi
Käyttäjän juzzi kuva

Viestejä: 1583
Paikkakunta:
 Kuopio, Karttula

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#2   Lähetetty Sunnuntaina, 23. Elokuuta 2009 klo 15:17:52

joo ei tarvii valittaa, vaikka kyllä täälläkin keskimääräistä heikommalle tolalle jäädään. kauden settiin kuuluu monia voimakkaita kuuropilviä alasimineen, komea vyörypilvi sekä puuska, kaksi hyvä tasoista yöukkosta ja mitä nyt kymmenejä hehtaareja metsää niittänyt ja 5,5cm rakeita viskonut supersolu Cool siinä merkittävimät.

jotenkin foorumin ilmamassasta voi haistaa syksyn ja ukkoskauden loppumisen. elkeehä vielä hättäänne läkähtykö, kautta on vielä jäljellä Cool

Hyvä sää on makuasia Vinkkaa
- kuvia ja chase-kertomuksia: Myrskyn Silmässä

jakepoi
Käyttäjän jakepoi kuva

Viestejä: 4
Paikkakunta:
 Laihia

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#3   Lähetetty Sunnuntaina, 23. Elokuuta 2009 klo 18:31:44

 Joo ei salaman salamaa eikä jyrinän jyrinää.Olen itse jo osaksi luovuttanut tältäkesää, jos ei nyt sitten mitään syys ukkosta ilmaannu.Toivotaan että pääsee talvella edes revontulia kuvaamaan.

Pohjanmaalla ei ole ukkosia juurikaan ollut kesänaikana muutamaa pientä kuuroa lukuunottamatta.

Tänään kyllä oli taivaanrannassa lupaavat mustat pilvet, mutta mitä***a ei tullut ukkosta.

jusky
Käyttäjän jusky kuva

Viestejä: 343
Paikkakunta:
 Janakkala (Tervakoski)

Finland

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#4   Lähetetty Sunnuntaina, 23. Elokuuta 2009 klo 18:36:26

Tämä kesä oli kyllä erittäin heikko esitys ukkosien suhteen. En jaksa uskoa, että syksy tuo mitään kummallista, toki elosalamoiden mahdollisuus lisääntyy ja ompa sitä joskus syyskuussakin ukkostanut. Positiivistä tässä on se, että ei tämä tästä voi enään huonontua... nyt on ollut jo monta aika heikkoa ukkoskesää. Jossain välissä on jo noin tilastollisestikkin pakko tulla se parempi ukkoskesä.

Facebook: www.facebook.com/juha.kyostila

Ukkoset 2008 3kpl (päällä) lukuisia sivusta jytisijöitä.

Ukkoset 2009 1kpl

Ukkoset 2010 2kpl yöukkosia, muutamia sivusta jymisijöitä.

Quna
Käyttäjän Quna kuva

Viestejä: 303
Paikkakunta:
 Espoo/Förby

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#5   Lähetetty Sunnuntaina, 23. Elokuuta 2009 klo 19:25:31

Jo viime kesän jälkeen fiilis oli se että ei voi tulla enää huonompaa ukkoskesää. 2008 ukkospäiviä kertyi 7 ja joukossa ei ollut yhtään ''kovaa'' ukkosta. No, sekään ei siis ylittynyt kaudella 2009 vaan saldo jäi viiteen ukkospäivään ja kovien ukkosten saldo 0 Surullinen!!! Käsittömättömän surkea ukkoskesä.

Koko heinäkuu oli vielä lomaa, joten mahdollisuuksia chaseen olisi kyllä ollut JOS jossain järkevän matkan päässä olisi edes näyttänyt siltä että kannattaa lähteä. Vaan eipä sellaistakaan päivää tullut. Ei paljoa kiinnostanut lähteä ajamaan satoja kilometrejä ja hakemaan hyvällä tsäkällä yhtä tai kahta välähdystä mössön seasta.

Kesän paras ukkonen oli 14.6 ja sekin saa parhaan tittelin vain vyörypilvensä asiosta. Muuten tuo ukkonen oli vain sarja välähdyksiä vesisateen keskeltä. Muut kesän ukkoset olivat edellisen kesän toistoa, hyvin voimattomia muutaman salaman ihmeitä. Raehavaintoja ei kertynyt yhtään tälle kaudelle, sekin kertoo osaltansa jotain. Mitään kovin valokuvauksellistakaan ei kesässä ollut, kun aina tuntui jostain työntyvän mössöä hyvältä näyttävän pilven eteen.

Kuten tekstistä huomaa, olen pitkälti lyönyt tältä kesältä hanskat tiskiin. Kyllähän se ukkonen mieltä vielä nostattaisi vaan eipä tätä kesää enää pelastaisi. Nyt vaan toivon että tulisi edes jokunen kunnon syysmyrsky... Taitaa olla sekin unelmaa vaan, viime syksynä ei niitäkään tullut...

Offtopic, mutta narinaa kuitenkin: Töissä ei ollut tänään kivaa, liikenteessä oli sunnuntaiajelijoita, keihäästä ei tullut mitalia ja otsaan on tulossa kauhea finni... niin ja nälkäkin olis...

  • Ukkospäivät 2014: 3kpl        Murina- ja köhinäpäivät 2014: 3kpl
  • Ukkospäivät 2013: 2kpl ( Ehkei kuitenkaan noin huono kesä ollut, ei tullut vaan laskettua... )
  • Ukkospäivät 2012: 8kpl        Murina- ja köhinäpäivät 2012: 2kpl
  • Ukkospäivät 2011: 11kpl      Murina- ja köhinäpäivät 2011: 6kpl     Talviukkoset: 5. ja 14.12
  • Ukkospäivät 2010: 13kpl      Murina- ja köhinäpäivät 2010: 3kpl
  • Ukkospäivät 2009: 10kpl      Murina- ja köhinäpäivät 2009: 4kpl
  • Ukkosia 2008:  7kpl
  • Ukkosia 2007: 12kpl
    IRC:Desdemone
tonsku79
Käyttäjän tonsku79 kuva

Viestejä: 95
Paikkakunta:
 Savitaipale

Finland

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#6   Lähetetty Sunnuntaina, 23. Elokuuta 2009 klo 22:46:05

Ukkospäivät 2009:

11.5. (tuo vasemmalla oleva pieni kuva oli ko. päivän antia)

28.6. (kesän paras)

2.8.

Heinäkuussa ei mitään...Surullinen

Surkein ukkoskesä myös minun kohdallani. Ensiviikolla ehkä jotain toivoa ukkosten suhteen olisi tiedossa mutta tuskin sieltä mitään tulee. Pitäkööt ukkosensa!

lettu1
Käyttäjän lettu1 kuva

Viestejä: 351
Paikkakunta:
 pyhtää

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#7   Lähetetty Maanantaina, 24. Elokuuta 2009 klo 12:48:39

Sama vika täälläkin, pari kohtalaista settiä oli alkukesästä ja toisessa niistä saatiin jopa rakeita, lisäksi pari surkeaa murinapäivää keskikesällä! Surullinen Eli todellakin surkein ukkoskesä ikinä!. No jospa sitä sais vielä jotain lohdutus-settiä syksyksi, mut epäilen vahvasti! Surullinen

Ukkoset 2009: 5, 2010: 10, 2011: 8, 2012: 9, 2013: 6 2014: 5, 2015: 1

Thebel
Käyttäjän Thebel kuva

Viestejä: 100
Paikkakunta:
 Kalajoki

Finland

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#8   Lähetetty Maanantaina, 24. Elokuuta 2009 klo 16:28:20

 Joo tänä kesänä täällä oli vain 6 ukkosta, ja nekin olivat sellaisia jotka menivät kilometrikaupalla ohi. Yhtään salamaa ei tullu omin silmin nähtyä. Puolet noista ukkosista tais olla sellasia ettei ollu edes tihkusadetta ja ehkä yhdessä ukkosessa oli oikein kova myrskytuuli ja vettä tuli taivaan täydeltä. Viime kesä oli hyvä, mutta tämä oli aivan surkea.

Mikko_-Procyon-
Käyttäjän Mikko_-Procyon- kuva

Viestejä: 147
Paikkakunta:
 Kuopio

Finland

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#9   Lähetetty Maanantaina, 24. Elokuuta 2009 klo 20:02:55

Kuopiossa on tottunut siihen, että "joka kesä on huono ukkoskesä". Monta kesää on mennyt putkeen, että kerran on ollut ukkonen ja sen päälle satunnaisia kumahduksia. Nyt oli sentäs supersolu, yöukkonen ja etäinen trombi. En valita. Paras kesä vuosiin.. vaikkakin huono.

Zator
Käyttäjän Zator kuva

Viestejä: 348
Paikkakunta:
 Vantaa

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#10   Lähetetty Maanantaina, 24. Elokuuta 2009 klo 20:41:46

Ukkosia on ollut vaikka kuinka pitkin kesää, mutta tämä on tätä taas. Istutaan kotona paikallaan ja odotellaan että ukkonen osuu kohdalle. Sitten valitetaan kun ukkonen meni 2-10km päästä ohi. Jos olisi viitsinyt hieman siirtyä paikasta A paikkaan B olisi varmasti nähnyt jopa salamiakin.

Quna
Käyttäjän Quna kuva

Viestejä: 303
Paikkakunta:
 Espoo/Förby

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#11   Lähetetty Maanantaina, 24. Elokuuta 2009 klo 21:26:14
Zator kirjoitti:

Ukkosia on ollut vaikka kuinka pitkin kesää, mutta tämä on tätä taas. Istutaan kotona paikallaan ja odotellaan että ukkonen osuu kohdalle. Sitten valitetaan kun ukkonen meni 2-10km päästä ohi. Jos olisi viitsinyt hieman siirtyä paikasta A paikkaan B olisi varmasti nähnyt jopa salamiakin.

Ymmärtääkseni bongareita on kahdenlaisia... spottereita ja chasereita. Kumpikaan ei ole mielestäni toistaan kummempi tai parempi. Jonkun spotterin niskaan kun on saattanut aikasempina kesinä osua ukkonen lähes päivittäin ja tänä kesänä jäänyt sitten ilman... kyllä silloin saa rutista Hymyilee.

Omalta osaltani chase olisi ollut monestikin mahdollinen, niin kuin aiemmin jo mainitsin. Harmillista vaan kun muutaman epävarman popparin takia ei ole mielekästä ajella useita satoja kilometrejä. Varsinkaan sillä kalustolla mikä on käytössä tällä hetkellä. Monesti tuli mieleen että lähtiskö ja yhtä monesti tutkasta huomasi että hyvä jos olisi autolle ehtinyt, niin solu oli jo hyytynyt... Lähimaisemat toki tuli koluttua, mutta olenkin vähän spotteria ja hivenen chaseria... Nauraa

Niin kuin aiemmin jo mainittiinkin, tilastotkin kertovat kuinka ukkosköyhä tämä kesä oli. Joten eiköhän sallita tässä ketjussa kaikenlaisien bongareiden avautuminen.

  • Ukkospäivät 2014: 3kpl        Murina- ja köhinäpäivät 2014: 3kpl
  • Ukkospäivät 2013: 2kpl ( Ehkei kuitenkaan noin huono kesä ollut, ei tullut vaan laskettua... )
  • Ukkospäivät 2012: 8kpl        Murina- ja köhinäpäivät 2012: 2kpl
  • Ukkospäivät 2011: 11kpl      Murina- ja köhinäpäivät 2011: 6kpl     Talviukkoset: 5. ja 14.12
  • Ukkospäivät 2010: 13kpl      Murina- ja köhinäpäivät 2010: 3kpl
  • Ukkospäivät 2009: 10kpl      Murina- ja köhinäpäivät 2009: 4kpl
  • Ukkosia 2008:  7kpl
  • Ukkosia 2007: 12kpl
    IRC:Desdemone
winterthunder
Käyttäjän winterthunder kuva

Viestejä: 157
Paikkakunta:
 oulu / kokkola

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#12   Lähetetty Maanantaina, 24. Elokuuta 2009 klo 21:45:38

jooh minäkin valitan Vinkkaa :(  onneksi asun kahdella paikkakunnalla tavallaan, niin osuu kohdalle hiukan paremmin.. huonoin kesä koskaan tämä ei ole ollut minulle, sillä 2006 oli ehdottomasti surkein minun kohdallani, mutta sinne heikoimpien joukkoon tämäkin kesä taas menee..

kuitenkaan en ole heittänyt hanskoja tiskiin, vaikka pessimisti yleisesti olenkin, sillä meressä on tähän aikaan ja vielä pitkälle toivoa, jopa näin pohjoisessa.. ja varsinkin etelässä meri voi yllättävästi synnyttää syksyn aikana parhaimman ukkosshown, toivottavasti.. myöskin talvella kannattaa olla silmä tarkkana talviukkosen varalta (seuraan ukkostilannetta myös talvella tarkoin)..

olen enemmän 'spotteri', sillä minulla ei ole ajokorttia eikä autoa, eikä kuskia.. vaikea siis liikkua.. eikä olisi kyllä varaakaan.. lisäksi ukkosen täytyisi olla tarpeeksi voimakas, jotta sen perään olisi järkevää lähteä jne.. näin on varmaan joidenkin muidenkin bongareiden kohdalla..

tähän mennessä paras ukkospäiväni tänä kesänä oli kokkolassa 16.7. josta sai jopa kuvia..

mutta tosiaan toivon mukaan kausi 2009 jatkuu ja kesäkään ei ole vielä minun näkemykseni mukaan kuukauteen ohi Hymyilee 

ukkoset:
1997: 8 ---1998: 10 ---1999: 9 ---2000: 11 ---2001: 10 ---2002: 10 --- 2003: n. 10 ---2004: 8 ---2005: 6 ---2006: 2 ---2007: 4 (vain 1 hyvä) ---2008: 11 ---2009: ~6 (1 hyvä) ---2010: ~15 ---2011: ~14 ---2012: ~5

jakepoi
Käyttäjän jakepoi kuva

Viestejä: 4
Paikkakunta:
 Laihia

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#13   Lähetetty Maanantaina, 24. Elokuuta 2009 klo 22:10:27

 Joopa joo

Mitä ukkosen perässä juoksemiseen tulee, niin karehdin tältäosin perheettömiä.

Ne harvat ukkoset mitä on ollut tänäkesänä olen tietenkin juuri sillähetkellä ollut lastenkanssa kotosalla.(vaimoveitikka töissä)

Ja olen saanut seurata ukkosia vain autosta käsin ankarassa sateessa ja takapenkillä kaksi innokasta kuvaajaneitoa Hymyilee)

Eli liika myöhään ollaan päästy ipanootten kans liikenteeseen.

Mutta tuleehan näitä kesiä vielä.(luulisin ainaki)

Ja eihän sitä tiedä vaikka herra iso herra järjestäisi kunnon ilotulituksen huvilakauden päättäjäisissä.BO HA HA

Eli ne ajeloo palttoo leviällä pitkin Suamia myrskynperäs jokka pystyy ei sen kummempaa.fi

tonsku79
Käyttäjän tonsku79 kuva

Viestejä: 95
Paikkakunta:
 Savitaipale

Finland

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#14   Lähetetty Keskiviikkona, 26. Elokuuta 2009 klo 11:03:26

 Myönnettäköön että pari ukkosta on päässyt livahtamaan ikäänkuin käsistä. Autolla olin bongaamassa mutta tietysti väärässä paikassa väärään aikaan. Molemmilla kerroilla ukkonen hyytyi juuri ennen saapumistaan.. No kaipa nuo voisi silti lisätä ukkossaldoon koska tarjosivat nähtäväksi useitakin salamoita joskin hieman kauempana.

Too Late
Käyttäjän Too Late kuva

Viestejä: 61
Paikkakunta:
 Espoo (Leppävaara)

Finland

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#15   Lähetetty Keskiviikkona, 26. Elokuuta 2009 klo 16:50:13
RG
Käyttäjän RG kuva

Viestejä: 82
Paikkakunta:
 Vantaa/ Hiekkaharju

Finland

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#16   Lähetetty Keskiviikkona, 26. Elokuuta 2009 klo 17:59:52

Myös iltalehti huomioi saman asian: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009082610143047_uu.shtml

P**KELE sentään!

Jukka_S
Käyttäjän Jukka_S kuva

Viestejä: 40
Paikkakunta:
 Seinäjoki

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#17   Lähetetty Sunnuntaina, 30. Elokuuta 2009 klo 21:39:10

Tosi on: Pohjanmaalla on ollut hyvin heikkoa tänä kesänä.

http://avaruusmatka.blogspot.com/

Kuolema kuittaa univelat.

Randomi
Käyttäjän Randomi kuva

Viestejä: 491
Paikkakunta:
 Hämeenlinna

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#18   Lähetetty Maanantaina, 31. Elokuuta 2009 klo 00:59:05
Quna kirjoitti:
Zator kirjoitti:

Ukkosia on ollut vaikka kuinka pitkin kesää, mutta tämä on tätä taas. Istutaan kotona paikallaan ja odotellaan että ukkonen osuu kohdalle. Sitten valitetaan kun ukkonen meni 2-10km päästä ohi. Jos olisi viitsinyt hieman siirtyä paikasta A paikkaan B olisi varmasti nähnyt jopa salamiakin.

Ymmärtääkseni bongareita on kahdenlaisia... spottereita ja chasereita. Kumpikaan ei ole mielestäni toistaan kummempi tai parempi. Jonkun spotterin niskaan kun on saattanut aikasempina kesinä osua ukkonen lähes päivittäin ja tänä kesänä jäänyt sitten ilman... kyllä silloin saa rutista Hymyilee.

Omalta osaltani chase olisi ollut monestikin mahdollinen, niin kuin aiemmin jo mainitsin. Harmillista vaan kun muutaman epävarman popparin takia ei ole mielekästä ajella useita satoja kilometrejä. Varsinkaan sillä kalustolla mikä on käytössä tällä hetkellä. Monesti tuli mieleen että lähtiskö ja yhtä monesti tutkasta huomasi että hyvä jos olisi autolle ehtinyt, niin solu oli jo hyytynyt... Lähimaisemat toki tuli koluttua, mutta olenkin vähän spotteria ja hivenen chaseria... Nauraa

Niin kuin aiemmin jo mainittiinkin, tilastotkin kertovat kuinka ukkosköyhä tämä kesä oli. Joten eiköhän sallita tässä ketjussa kaikenlaisien bongareiden avautuminen.

Olen samoilla linjoilla Qunan kanssa. Kaikilla ei välttämättä ole edes mahdollisuutta lähteä mihinkään chasettamaan. Edes välttämättä sitä 2-10 km. Olkoon sitten vaikka sidottuna työpaikalle, tai muista syistä. Toki se silloin ottaa päähän.  Puhumattakaan nyt siitä, että pitäisi tosiaan ajaa satoja kilometrejä surkeiden paukkumaissien perässä, jotka ehtii kuolla ennen kuin olet edes perillä.

Itse en jaksa asiasta valittaa, mutta ymmärrän todella hyvin muita. Ja nyt ei pidä henk.koht ottaa, mutta eipä siellä Zatorin galleriassakaan näy kauhean paljon mitään chasettamisen tuloksia olevan, vaikka niitä ukkosia on "ollut vaikka kuinka pitkin kesää".

Joten, eiköhän me kaikki havainnoida näitä omilla resursseillamme ja tuskailla niiden puitteissa miksi ei saada, mitä halutaan. Jokainen tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaan. Olen puhunut.

Tuliterä
Käyttäjän Tuliterä kuva

Viestejä: 192
Paikkakunta:
 Jalasjärvi

Finland

Vs: Valitusketju ukkosten puuttumisesta..... kausi 2009

#19   Lähetetty Torstaina, 3. Joulukuuta 2009 klo 16:45:49

On kyllä turhan hiljaista ollut ukkosten suhteen parina viimevuotena! Tämä vuosi kirjataan kaikkien aikojen surkeimpana ukkoskesänä etelä-pohjanmaalla. Muistan kun viimekesänä oli muutama ihan komea yöukkonenkin mutta tänä vuonna ei sellaista sattunut kohdalle kuin yksi ja sekin todella surkea tapaus. Toivotaan että ensi kesä korjaa menetetyn saldon.